Mainos

Ministeriöt eivät aio kommentoida liikenneselvityksen valmistelua

Valtiovarainministeriön (VM) ja liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) virkamiesjohdot ovat tänään sopineet, ettei kumpikaan ministeriö kommentoi liikenneverkkoselvityksen valmistelua.

Ministeriöt aikovat selvittää keskenään epäselvyyden valmistelusta. Selvittäminen alkaa todennäköisesti ensi viikolla.

Liikenne- ja viestintäministeriö lähetti torstai-iltana erikoisen tiedotteen, jossa kerrotaan VM:n virkamiesten osallistuneen LVM:ssä tehdyn liikenneverkkoyhtiön selvitystyöhön alusta alkaen.

Lännen Media kertoi aiemmin eilen, että VM lähetti viime perjantaina hallituspuolueiden ministeriryhmien sihteereille ja ministereiden erityisavustajille sähköpostiviestin, jossa kritisoitiin liikenneverkkoyhtiön selvitystyötä. Sähköpostiviestin mukaan VM:ään ei missään vaiheessa saapunut tavanomaista pyyntöä osallistua valmisteluun eikä VM tällaisia henkilöitä asettanut. VM ei toistuvista pyynnöistä huolimatta saanut valmistelumateriaalia kommentoitavaksi tai perehdyttäväksi.

LVM:n mukaan VM:stä osallistui eri tavoin yhteensä kahdeksan virkamiestä liikenneverkkoyhtiön selvityksen valmisteluun. Heidän asiantuntemustaan hyödynnettiin muun muassa verolaskelmissa. LVM:n tiedotteeseen on liitetty yksityiskohtainen selvitys liikenneverkon kehittämistä selvittävän hankkeen organisoinnista.

VM:n valtiosihteeri Martti Hetemäki kertoi maanantaina STT:lle, että valtiovarainministeriön virkamies varoitti liikenneministeriötä autoveron muutosehdotusten markkinavaikutuksista.

Hetemäen mukaan valtiovarainministeriössä kuitenkin kuultiin autoveron poiston sisältymisestä selvitykseen vasta kaksi päivää ennen selvityksen julkistamista.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.