Ministeri Tuula Haatainen lähtee Intiaan hakemaan apua työvoimapulaan: "Siellä on valtavasti osaamista – yli 260 miljoonaa työikäistä, jotka eivät työllisty sinne"

Työvoimapula hidastaa Suomen talouskasvua. Tulevaisuudessa vielä nykyistä enemmän. Intiassa osaajista on puolestaan ylitarjontaa.

Työministeri Tuula Haatainen matkustaa tänään Intiaan. Haatainen on tavannut ennen matkaansa intialaista yhteisöä Suomessa. 

– He ovat keskeisissä tehtävissä isoissa yrityksissä, ja kysyin heiltä, mikä on parasta Suomessa.

 – Vastaus oli, että suomalainen luonto, puhdas ilma ja vesi, hyvinvointiyhteiskunta, hyvä koulutusjärjestelmä ja turvallisuus sekä luottamus yhteiskuntaan. Hyvin arkisia asioita, joita me emme huomaa arkipäivässä, MTV:n Uutisaamussa vieraillut työministeri Tuula Haatainen kertoo. 

"Intiassa valtavasti osaamista"

Hallitus on linjannut, että vuoteen 2030 mennessä työperäisen maahanmuuton tulee olla kaksinkertaistunut.

Työministeriössä on analysoitu, mitkä maat ovat sellaisia, joista löytyisi Suomen tarvitsemia osaajia. Intia on yksi näistä maista. 

– Siellä on valtavasti osaamista. Juuri sellaista, mitä me tarvitsemme eli it-alalla. Siellä on valtavasti väestöä, nuoria ihmisiä, jotka ovat erittäin hyvin koulutettuja. Intian yliopistolaitos on tosi hyvä. 

Samalla, kun Suomi tarvitsee osaajia, on heistä Intiassa ylitarjontaa.

– On arvioitu, että siellä on yli 260 miljoonaa työikäistä ihmistä, jotka eivät tule työllistymään Intiaan.

Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana. 

Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12. 

Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä

– Tapaan matkalla lukuisan joukon ministereitä, ja teemme yhteisymmärryksessä osaamisen vaihtoa. Uskon, että intialaiset kokevat myös hyötyvänsä siitä. 

Suomi esittäytyy teknologia-alan suurtapahtumassa

Haatainen osallistuu teknologia-alan Bombay Tech Fest -tapahtumaan, jonne odotetaan noin 200 000 osallistujaa. 

– Siellä on Suomen esittelytilaisuus, jonne tulee laajasti osallistujia. 

– Pidän siellä puheenvuoron, ja asiantuntijamme esittelevät Suomea. Valtuuskuntaamme kuuluu myös yrityksiä.

Kun ministeri on mukana, ovet avautuvat keskeisiin paikkoihin. 

– Sieltä valmistuu myös erittäin korkeatasoisia sairaanhoitajia, varsinkin Keralan osavaltiosta. Tällä matkalla keskitymme tekniikan puoleen, Haatainen lisää. 

Lupaprosessiin vauhtia

Erityisosaajien ja startup-yrittäjien kohdalla lupaprosessi on jo nyt nopea.

– Meillähän on jo alle kahden viikon käsittelyprosessit lupa-asioissa, ja kaikkien osalta me tulemme pääsemään maksimissaan kuukauden mittaiseen lupaprosessiin. 

Suomeen tulosta yritetään tehdä mahdollisimman sujuva. 

– Suomen pitää petrata, tehdä paljon paremmin, Haatainen toteaa. 

Lue myös:

    Uusimmat