Ministeri Mäntylän petosepäily vanhentui – oikeus tyrmäsi jatkoaikavaatimuksen

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps.) petosepäily on vanhentunut. Lapin käräjäoikeus hylkäsi syyttäjän hakemuksen syyteoikeuden jatkoajasta.

Mäntylää epäiltiin petoksesta oikeusavun haussa. Tapaus tuli poliisin tietoon tämän vuoden heinäkuussa, jolloin syyteoikeutta oli jäljellä vielä neljä kuukautta. Helsingin poliisille tehty tutkintapyyntö oli nimetön. Epäillyn rikoksen tekoaika päättyi 2010 marraskuun alussa, joten rikos vanhentui aiemmin tässä kuussa.

Syyttäjä haki syyteoikeudelle jatkoaikaa, koska tapaus tuli poikkeuksellisen myöhään tutkintaan. Lisäksi syyttäjä katsoi, että erittäin tärkeä yleinen etu vaatii lisäajan myöntämistä.

Käräjäoikeus mielestä poliisilla oli kuitenkin riittävästi aikaa tutkia tapaus. Oikeus kiinnitti huomiota muun muassa siihen, että poliisi tiesi alusta asti epäillyn rikoksen olevan pian vanhentumassa.

– Tutkittavana oleva epäilty rikos ei ole tapahtumakulultaan erityisen monimutkainen, eikä sen tutkiminen ole edellyttänyt erityisiä ja aikaa vieviä toimenpiteitä, oikeus totesi.

Jutun pöytäkirjassa olikin asiakirjaselvityksen ohella vain neljän ihmisen lyhyet kuulemiset.

– Syyteoikeuden vanhentumisajan jatkaminen on tarkoitettu hyvin poikkeukselliseksi menettelyksi, vanhentumisajan jatkamiselle ei ollut laillisia edellytyksiä, oikeus jatkoi.

Ministeriasema ei riittävä peruste

Käräjäoikeus katsoi myös, ettei niin sanottu erittäin tärkeä yleinen etu vaatinut syyteajan jatkamista. Rikos oli oikeuden mielestä sen verran vanha ja vähäinen, ettei edes epäillyn ministeriasema muuttanut tilannetta.

– Mäntylän asema valtioneuvoston jäsenenä ja kansanedustajana puoltaisi jossain määrin erittäin tärkeän yleisen edun olemassaoloa. Epäillyn rikoksen tekoaikana Mäntylä ei ole kuitenkaan ole ollut kummassakaan mainituista tehtävistä.

Syyttäjä voi vielä kannella

Rikosoikeuden professori Jussi Tapani on sanonut, että Mäntylän kannalta olisi voinut olla parasta, jos hänet olisi todettu syyttömäksi oikeudenkäynnissä.

– Ideaalitapaus epäillyn (Mäntylän) kannalta olisi, että väite tulisi tutkittua ja todettua, ettei hän ole menetellyt rangaistavalla tavalla. Jos syyteoikeus on vanhentunut, hän on siinäkin tapauksessa syytön, mutta jää jossiteltavaa, Turun yliopiston professori sanoi STT:lle eilen tiistaina.

Syyttäjä voi kannella käräjäoikeuden ratkaisusta vanhenemisasiassa hovioikeuteen. Hän voi myös tehdä suoraan syyttämättäjättämispäätöksen sillä perusteella, että syyteoikeus on vanhentunut. Syyttäjä Maija Aarto kertoi STT:lle alkuviikosta, että ennen lopullista päätöstään hän tutustuu kunnolla käräjäoikeuden ratkaisuun.

STT–JANNE HUUSKONEN 

Lue myös:

    Uusimmat