Ministeri: Lastensuojelussa painopistettä muutettava

Perhesurmien yhteydessä on noussut esiin sosiaalityön resurssien vähyys ja niiden kohdentaminen.

Nykyisellään suuri osa työstä on tilanteisiin reagoimista, kun sen pitäisi olla ennaltaehkäisevää. Niin asiantuntijat kuin poliitikotkin ovat sitä mieltä, että painopiste olisi siirrettävä. Se ei kuitenkaan käy helposti, koska kyse on myös rahasta.

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) sanoo ymmärtävänsä kuntapäättäjää, jonka pitää huolehtia, että kunnalla on rahkeet sekä kyky reagoida akuutteihin tilanteisiin että satsata tulevaisuuteen.

– Mutta emmehän me ikinä pysty tätä epäsuhtaa korjaavien ja ennaltaehkäisevien toimien väliltä korjaamaan, jos joskus ei panosteta ennaltaehkäisyyn, ministeri sanoo.

Imatralla onnistuttu

Huovinen muistuttaa, että esimerkiksi Imatralla asiassa on onnistuttu ja sama työ on hyvässä vauhdissa Raumalla. Jos yksi kaupunki pystyy tilanteen kääntämään, niin varmasti silloin toinenkin, päättelee ministeri.

Perhesurmia on viime vuosina sattunut useita, ja lainsäätäjä on jo puuttunut asiaan omilla keinoillaan.

– Eduskunnassa on vireillä sosiaalihuoltolain kokonaisuudistus. Esimerkiksi nykytilanteessa perheen pitää käytännössä olla lastensuojelun asiakas, että voi saada kotiapua. Lakimuutoksen jälkeen kotiapua pitäisi olla saatavissa helpommin, Huovinen sanoo.

Lakiuudistuksen kustannusvaikutuksiksi on ministeriössä laskettu 32 miljoonaa euroa, josta puolet korvattaisiin kunnille valtionosuuksina. Rahalliset vaikutukset näkyisivät perheavussa, valvotuissa tapaamisissa ja nuorten sosiaalisessa kuntouttamisessa.

Huovinen muistuttaa, että 1990-luvun laman aikaan eniten lapsi- ja nuorisopalveluista säästäneissä kunnissa nousivat eniten esimerkiksi psykiatrisen hoidon tarve ja kustannukset.

– Nyt pitäisi malttaa katsoa riittävän kauas eteenpäin ja ottaa oppia 1990-luvun alkuvuosien virheistä, ettei taas säästettäisi väärästä paikasta.

Ei yksin laki

Vaikka lainsäädännöllä ja taloudellisilla resursseilla asioita voidaan korjata, niin tärkeintä on kuitenkin puhuminen.

– Kyllä pitäisi erittäin voimakkaasti myös suomalaisessa yhteiskunnassa keskustella siitä, että kuinka pahasti meitä vaivaa tämä puhumattomuuden kulttuuri. Ja miksi puhuminen niistä omista ongelmista on niin tavattoman vaikeaa, Huovinen sanoo.

Ministeri kehottaa meistä jokaista kantamaan kortensa kekoon, ettei ongelmistaan puhuvaa ja apua hakevaa ihmistä leimata heti muita huonommaksi. Ministeri kiinnittää huomiota nimenomaan ilmapiiriin.

– Ja jos ei itse ongelmiaan näe, niin silloin lähipiirin merkitys nousee. Meidän tuntuu olevan kovin vaikeaa kysyä sitä tärkeää kysymystä: onko kaikki hyvin, Huovinen pohtii.


Lue myös:

    Uusimmat