Mindyn kasvomaskissa on härski kuviointi – jos kuitenkin näet sen, olet liian lähellä

Näin teet itsellesi tai läheisellesi maskin minuutissa – Muista, tekemäsi maski ei ole henkilönsuojain! 1:50
Näin teet itse maskin minuutissa!

Amerikkalaisnainen muistuttaa, ettei kenenkään ole tarkoitus nähdä hänen kasvomaskinsa kuvioita.

Sosiaalisen etäisyyden ottaminen tuntuu olevan monelle vaikeaa, vaikka se koronaviruksen leviämisen estämiseksi olisi nyt erittäin tärkeää. Eräs yrittäjähenkinen amerikkalaisäiti keksi kuitenkin epätavallisen tavan muistuttaa, että koronavirusta mahdollisesti tartuttavat sairastuneet pysyisivät kauempana, kertoo New York Post.

Utahilainen Mindy Vincent julkaisi viime viikolla Facebookissa itsestään kuvan kuvioitu kasvomaski kasvojensa edessä. Jos tarkkaan katsoo, voi huomata, että kasvomaskin kuvioinnit ovatkin yllättävän härskejä. Mindy kuitenkin muistuttaa julkaisussaan, ettei kenenkään olisi tarkoitus havaita pieniä peniksiä kankaisessa maskissa.

– Kun joku kertoo minulle, että maskissani on peniksiä, minä ystävällisesti kerron heille, että tällä tavalla määrittelen, että he ovat liian lähellä, ole kiltti ja peruuta, hitto vie, Mindy kirjoittaa.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Päivityksellä on yli 170 000 tykkäystä, ja sitä on kommentoitu yli 100 000 kertaa. Päivitystä on jaettu myös yli 400 000 kertaa.

– Voi hyvänen aika, en ole nauranut näin paljon pitkiin aikoihin, päivitteli eräs kommentoija.

Kasvomaskit tekevät kauppansa

Peniskuvioinnilla koristeltu kasvomaski ei ole vain Mindyn omaksi iloksi. Päivityksen jälkeen härskit kasvomaskit ovat myyneet kuin häkä. Raha ei kuitenkaan mene Mindyn omaan taskuun vaan hyväntekeväisyysjärjestölle.

– Ei ollut koskaan tarkoitukseni myydä maskeja, Mindy kertoo New York Postin haastattelussa.

Äiti kehuukin "nerokasta" poikaansa, joka keksi myydä maskeja tapana kerätä rahaa Mindyn vetämälle voittoa tavoittelemattomalle Utah Harm Reduction Coalition -järjestölle. Järjestö jakaa puhtaita neuloja haavoittuvaisessa asemassa oleville, kuten HIViä sairastaville tai huumeriippuvaisille. Alun perin maskit oli tarkoitettu järjestössä työskentelevien suojaamiseksi.

"Projekti Penismaski" on kuitenkin lähtenyt hyvin käyntiin, ja mindy on myynyt jo tuhansia maskeja. Peniksillä koristellut 20 dollarin hintaiset maskit myivät Mindyn mukaan loppuun tunnissa. Viimeisimpien tietojen mukaan rahaa on kerätty jo 56 000 dollarin edestä, kertoo Wsbt.

Kun Kiinasta tilatut maskit loppuivat, Mindy alkoi valmistaa niitä itse. Kangasta hänellä on 19 000 maskiin. Parhaillaan hän tekeekin töitä saadakseen toisen erän myyntiin. Yleisön toivomuksesta tarjolla on myös naisten elimillä varustettuja maskeja.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lue myös:

    Uusimmat