Asiakkaidensa palautteen inspiroimana Mimmu kehitti XXL Dance -konseptin. Se on suunnattu naisille, joiden painoindeksi on yli 30. – Ei tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat, kun ollaan samassa veneessä, hän kuvailee.
Mimmu oli ehtinyt olla ryhmäliikunnan ohjaaja kymmenen vuotta. Hänen asiakkaansa olivat pääasiassa ylipainoisia naisia, jotka kertoivat samanlaista tarinaa: kyllä minä menisin ryhmäliikuntatunnille, mutta.
– Todella monelta tuli viestiä, että tekisin sitä ja osallistuisin tähän, mutta kun. Aina oli se mutta: kellä se oli, että ei pysy perässä, en jaksa, en kehtaa – mitä jos muut katsovat, että tällainen pullukka tulee sinne? Naisilta jäi paljon tekemättä asioita sen takia, että mietittiin, ettei kehtaa tai pysty, Mimmu Pietilä, 34, kertoo.
Hänen mielessään alkoi itää ajatus uudenlaisesta tanssitunnista. Sellaisesta, jolla ei tarvitsisi osata mitään tai miettiä, miltä tanssi näyttää; sen sijaan tunti olisi kuin bileet, joissa tanssitaan, pidetään hauskaa.
– Ei mietitä liikaa sitä, miltä näyttää, vaan sitä, miltä tuntuu, hän kuvaa.
Ideansa pohjalta Mimmu kehitti XXL Dance -konseptin. Se on suunnattu naisille, joiden painoindeksi on yli 30.