Milloin on aika luopua kesämökistä? Professori vastaa
Studio55.fi-lähetyksessä keskusteltiin tänään kesämökeistä luopumisesta siviilioikeuden professori Urpo Kankaan kanssa.
Lähetyksessä käytiin läpi kolme tapausta, joissa professori Urpo Kankaan mielestä kesämökistä olisi hyvä luopua.
Omistaja liikkuu rollaattorin varassa, eikä pääse enää mökille. Kukaan muukaan ei käytä sitä.
Mökki pitää Kankaan mukaan tässä tilanteessa ehdottomasti myydä. Mökkiin investoidulla pääomalla mökin omistaja voi ostaa itselleen esimerkiksi kotiapua tai esimerkiksi hemmotteluloman kylpylässä.
Omistaja itse ei käytä mökkiä, yksi omistajan lapsista käyttää, muut eivät.
Kangas kertoo, että tämä tilanne on tyypillinen riidan paikka perinnönjaossa. Muut perilliset eivät ole halunneet käyttää mökkiä, joten yksi lapsista on ensin autellut vanhempiaan mökin ylläpidossa ja lopulta saattanut käyttää sitä parikymmentä vuottakin. Tänä aikana mökistä ei ole maksettu vuokraa tai muuta rahaa vanhemmille.
Mökillä käymättä jättäneet lapset voivat perintöriitatilanteessa vaatia vähennystä kesämökkiä käyttäneen lapsen perintöosasta, sillä hän on saanut käyttää mökkiä ilmaiseksi ennakkoperintöön rinnastuvan osuuden. Mökkiä käyttänyt voi välttää perintöosan menetyksen vetoamalla siihen, että on kunnostanut mökkiä, jolloin sen arvo ei ole romahtanut.
– Tämä kunnossapitoargumentti on aika hyvä, sillä usein voitetaan tämä ennakkoperintöväite, Kangas sanoi lähetyksessä.
Riidan voisi välttää Kankaan mukaan sillä, että mökin omistaja lahjoittaisi mökin sitä käyttävälle lapselle jo eläessään, jolloin tämä saisi mökin ennakkoperintönä.
Kukaan ei käytä mökkiä ja se kaipaa kunnostusta.
Mökki tulisi tässäkin tapauksessa myydä, sillä kunnostamattoman mökin arvo laskee nopeasti.
– Siitä saa muutaman vuoden kuluttua vain murto-osan enää vapailla markkinoilla. Silloin, kun sen ensimmäisen kerran huomaa, ettei sitä tarvitse itse, niin ei muuta kuin kauppaan.
Mitä, jos perilliset eivät halua perinnöksi saatua mökkiä? Miten on mökin perintö- ja lahjaveron laita? Katso koko lähetys!
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää