Millaista säätä loppukesäksi povataan? Uusi kuukausiennuste saa ristiriidoillaan meteorologinkin pään pyörälle: "En ole hetkeen ollut yhtä hämmentynyt"

Pekka Pouta aivasti kesken säälähetyksen:"Heinänuhaakin saattaa olla" 0:16
Video: Hups! Pekka Pouta aivasti kesken säälähetyksen: "Heinänuhaakin saattaa olla"

Euroopan keskuksen uudessa kuukausiennusteessa on yksi ristiriita, joka saa meteorologinkin hämmentymään.

– Vuosiloman pitäminen kesäkuussa saattoi tänä vuonna osoittautua erityisen hyväksi valinnaksi – jos helteistä pitää, MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas kirjoittaa Forecan blogissa tuoreeseen Euroopan keskuksen (ECMWF) kuukausiennusteeseen viitaten.

Ennusteen mukaan uudesta hellejaksosta ei ole merkkejä, ja sään lämpeneminenkin on lykkääntynyt heinä-elokuun taitteeseen.

Vai lykkääntyykö sittenkään? Mäntykannaksen mukaan ensi viikon ennusteissa on suurta ristiriitaa.

– En ole hetkeen ollut yhtä hämmentynyt, sillä kuukausiennuste liputtaa selvästi tavanomaista viileämmän sään puolesta, mutta lyhyemmän aikavälin sääennusteet väläyttelevät jopa yksittäisiä hellepäiviä ensi viikolle, hän kirjoittaa.

Meteorologin mukaan ristiriita voi kieliä sään ennustamisen epävarmuudesta, sillä hänen mukaansa harvoin näkee näin suuria eroavaisuuksia kuukausiennusteen ja lyhyen aikavälin ennusteen välillä.

– 10 vuorokauden päähän yltävä numeerinen ennuste valaa jo toivoa selvästä lämpenemisestä ensi viikon puolella, vaikka kuukausiennusteessa tätä trendiä ei ole nähtävissä.

Hellejaksosta ei viitteitä

Heinäkuun viimeisellä kokonaisella viikolla Pohjois-Euroopan ilman paine on Euroopan keskuksen mukaan tavanomaista korkeampia ja sademäärät Suomessa paikoin jopa tavanomaista vähäisempiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että luvassa olisi helteitä.

– Kuumuus näyttäisi visusti pysyttelevän joko etelämpänä Euroopassa tai selvästi Suomen rajojen itäpuolella, Mäntykannas kertoo tekstissään.

Heinä-elokuun vaihteessa kuukausiennusteessa näkyy muutos epävakaisempaan suuntaan, joten odotettavissa on vähintäänkin kesäisiä ja mahdollisesti runsaitakin sade- ja ukkoskuuroja. Myös tavanomaista viileämmän sään alue katoaa Suomen yltä, ja lämpökin näyttää Mäntykannaksen mukaan asettuvan lähemmäs pitkäaikaisia keskiarvoja.

Kesäkuun kaltaisia huippuhelteitä ei meteorologin mukaan ole kuitenkaan näköpiirissä.

– Uutta helleaaltoa ei kannata tämän kuukausiennusteen valossa odottaa, mutta yksittäisten hellepäivien todennäköisyys kasvaa vähitellen.

Lue myös:

    Uusimmat