Millaisen isän haluaisit lapsellesi? Naiset vastaavat

Juttusarjassa naiset vastaavat joka viikko lukijoiden kysymyksiin seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään liittyen!

"Millainen isä sinulla on? Millaisen isän haluat olla omalle lapsellesi? Miten isä-suhteesi on vaikuttanut elämääsi?" kysyy nimimerkki Isänpäivä.

Näin naiset vastasivat!

"Minun isäni on ihana. Tiedän, että hän saapuu apuuni aina, jos tilanne vaatii. Hän on hiljainen ja rauhallinen, mutta joskus nautimme yhdessä isoistakin nauruista. Haluaisin, että minun lapsieni isä olisi huomaavainen, läsnä ja luotettava. Haluan, että myös hän olisi sellainen, joka rientäisi lasten apuun aina tarpeen tullen. Isä-suhteeni on varmaankin vaikuttanut elämääni sen verran, että en välitä pahoista pojista tai muistakaan turhakkeista, jotka eivät kohtele naisia oikein."
– 27, en vielä ole äiti. Enkä ole varma haluanko koskaan ollakaan.

"Oma isäni on toisaalta varsin järkevä ja fiksu, mutta toisaalta taas varsinainen vitsiniekka. Olen aina ajatellut hänen olleen hyvä isä, vaikka perheessämme ei ole pahemmin halailtu tai muutenkaan osoitettu fyysistä läheisyyttä. Isään on voinut aina luottaa ja häneltä on aina saanut apua ja neuvoja. Minun on sanottu tulleen paljon enemmän isääni kuin äitiini. 

Isältä olen oppinut ennen kaikkea kiinnostuksen luontoa kohtaan. Kun olin pieni, kävin usein mökillämme isän kanssa kalassa, kanootilla melomassa ja metsässä kävelemässä. Toivon, että mahdollisten tulevien lasteni isä tekisi jotain samanlaista heidän kanssaan, tai ylipäätään osallistuisi lasten harrastuksiin. Lapset kuitenkin oppivat kummaltakin vanhemmalta vähän erilaisia asioita."
– 23, ehkä joskus tuleva äiti

"Isäni kuoli, kun olin hyvin pieni. En muista isästä mitään, mutta enoni paikkasi isän jättämää aukkoa. Sain tehdä hänelle isänpäiväkortit, ja hän luki minulle satuja. Pappaakaan minulla ei ole koskaan ollut.

Lapsena suuttutti, kun omaa isää ei ollut, koska koulussa ja tarhassa tämä otetaan hävettävän huonosti huomioon. Ennen isänpäivää kaikille ilmoitetaan, että nytpä tehdään ihania lahjoja isille, eikä kukaan mainitse, että lahjan voi tehdä myös jollekin muulle, jos isää ei ole. Olen kuullut alan ihmiseltä, että sama meno jatkuu nykyäänkin: lapsen pitäisi erikseen osata sanoa, ettei isää ole. Mielestäni tämä on häpeällistä, koska perhemalleja on muitakin kuin sellaisia, joissa on isä ja äiti. On aikuisen tehtävä varmistaa, ettei kukaan jää ulkopuoliseksi."
– 29, ei lapsia, enkä ehkä haluakaan

"Minun isäni on hyvin erikoinen tyyppi, hullu professori -tyyppinen tapaus jonka tekemisiä varsinkin teininä sai aina hävetä. Iskä aina vaan luki kun olin lapsi, en muista, että olisin hänen kanssaan koskaan leikkinyt, mutta muuta kuitenkin teimme, esimerkiksi laitoimme ruokaa ja kävimme sienimetsässä ynnä muuta yleishyödyllistä. Luulen, ettei tuolloin 1970- ja 1980-luvuilla ollut edes kovin yleistä, että isät leikkisivät lastensa kanssa. Mielestäni isäsuhde on vaikuttanut aina ja kaikkeen tekemiseeni, turha lähteä yksittäin ruotimaan. Isällä on tyttärelle iso merkitys.

Oma mieheni on lapsillemme ihan erilainen, enemmän läsnä ja paikalla, tukee ja puolustaa lapsiamme ja siksi siis mielestäni juuri sellainen isä kun isän pitää olla."
– 35, kahden pojan äiti

"Oma isäni on kannustava, luotettava ja läsnä. Isän kanssa voi puhua elämän murheista ja aina luottaa siihen, että neuvoja satelee. Neuvoja saa kuitenkin vasta, kun niitä itse pyytää, mikä on hyvä asia. Isä on kasvattanut minut itsenäiseksi ja tekemään omia päätöksiä. Ihan sama mitä elämässäni teen, isän mielestä se on aina hyvä idea. Isän tärkein neuvo on kohdella muita ihmisiä niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Haluaisin omille lapsilleni isän, joka on lapselle tuki ja turva."
– 24, ei lapsia

"Minulla on kiva isä, joka auttaa aina tarvittaessa. Hän oli nuoruudessani töiden vuoksi paljon poissa, mutta en saanut traumoja. Omalla lapsellani on ihan ok isä. Tai ainakin sellainen, joka haluaa nähdä lastaan ja ajattelee aina tämän parasta, vaikkei sitten aina keksisi mitään muuta tekemistä kuin tyrkätä lapselle tabletti käteen."
– 30, äiti (yh)

Lue myös:

    Uusimmat