Miljonäärien määrä jatkoi nousua – viime vuonna 684 tienasi vähintään miljoonan

MTV Uutisten vuosittain seuraama miljonääritilasto kertoo vähintään miljoona euroa ansainneiden määrän jatkavan nousuaan.

Viime vuonna Suomessa kaikkiaan 684 ihmistä pääsi yhteenlasketuilla ansio- ja pääomatuloilla miljoonan yli. Palkkatuloja vähintään miljoonan sai 117. 

Molemmissa on viime vuosina ollut selvää kasvua. Näistä on grafiikat tämän jutun alla.

Miljonääritilastoissa on verrattu 2003-2015 verotietojen mukaan tietyn tulorajan ja tulolajin ylittäneiden määriä.

Luvut kuvastavat tietysti osaltaan talouden kehitystä. Huonoina aikoina kovatuloisten määrä vähenee.

Verotulot kasvavat

Verohallinnon mukaan ansiotuloista kerättävät verotulot ovat kasvaneet vuodesta 2009. Viime vuonna summa oli 30 miljardia euroa eli 600 miljoonaa enemmän kuin edellisenä vuotena. Lisäksi Yle-veroa kerättiin 500 miljoonaa.

Pääomatuloverot ovat kasvaneet vuosittain vuodesta 2012 lähtien. Viime vuonna pääomatuloverot kasvoivat 6,7 prosenttia 2,6 miljardiin euroon.

Kun pääomatuloverot kasvavat, taustalla on usein myyntivoittojen määrän kasvu. Myyntivoittoa syntyy, kun vaikkapa kiinteistö, osakkeet tai muu omaisuus myydään korkeammalla hinnalla kuin millä se oli aikanaan hankittu.

Nokian optiovuodet piikkinä

Palkkamiljonääritilastossa näkyvät piikkinä vuosien 2006-2007 Nokian maksamat optiot. Tuolloin esimerkiksi 50 eniten palkkaa ansaitsevien listalla kaikki olivat nokialaisia.

Grafiikkoihin on koottu myös tietoja yli 250 000 euroa ansainneista. Palkkatuloina varttimiljonäärin rajaan ylsi vajaa lähes 3000 suomalaista eli enemmän kuin koskaan. 

Grafiikat eivät kuitenkaan huomioi rahan arvon alentumista. Esimerkiksi 250000 vuoden 2015 euroa vastaa vuoden 2003 rahassa 205 000 euroa. Sen rajan olisi ylittänyt useampi kuin reilu 1100.

Varttimiljoonan tienanneiden määrä on kuitenkin kasvanut selvästi nopeammin kuin rahan arvo on alentunut.

Miljonääritilasto



Lue myös:

    Uusimmat