Miljardeja myyneen suomalaistuotteen hauska tarina – mistä tuli hittisaksien oranssi väri?
Oranssit klassikkosakset löytyvät lähes jokaisen suomalaisen kotoa. Legendaarisiin kodin välttämättömiin työkaluihin kuuluviin Fiskarsin saksiin liittyy paljon kiinnostavia faktoja.
Jopa legendaariseksi kutsuttu kestävyys on Fiskarsin oranssikahvaisissa saksissa omaa luokkaansa. Somehitiksi noussut tarina 34-vuotiaiksi saakka kestäneistä saksista hurmasi nostalgisuudellaan – sekä kestävyydellään.
Lähes viisikymppiset sakset keksittiin vuonna 1967. Fiskarsin markkinoille tuomat sakset korvasivat hetkessä perinteiset, painavat rautasakset keveydellään. Suunnittelija Olaf Bäckströmiä pyydettiin kehittämään saksille muovinen, ergonominen kahva 1950-luvulla. Aiemmin saksissa oli käytetty ainoastaan metallista kahvaa.
Kaikki sakset testataan tuotantolinjan päässä. Saksien terien tulee päästää tietynlainen ääni niillä ilmaan leikatessa. Lisäksi jokaisen kappaleen leikkaus testataan kangaspalalla. Saksia säädetään vielä tässä vaiheessa, kunnes terät osuvat juuri oikein paikoilleen.
Oranssi väri sattumien summa
Miksi sakset ovat oranssit? Saksien suunnittelija halusi alun perin saksista joko mustat, punaiset tai vihreät. Prototyyppiä tehdessä koneenkäyttäjä päätti kuitenkin käyttää ensin loppuun oranssin värin, jota koneessa oli valmiina.
Lopputuloksena syntyi siis neljä eriväristä mallia, joista fiskarsilaiset äänestivät suosikikseen yllättäen oranssin. Oranssi voitti mustan värin äänin 9–7.
Väri on rekisteröity viralliseksi tavaramerkiksi Suomessa vuonna 2003 ja Yhdysvalloissa vuonna 2007. Atlantin toiselta puolen löytyy myös Fiskarsin saksitehdas, joka perustettiin Yhdysvaltoihin jo vuonna 1977.
Saksia myydään yli 60 maassa ja kaupaksi ovat menneet yli miljardi kappaletta. Sakset tunnetaan myös vasenkätisille suunnitellusta punaisesta versiosta. Lisäksi yleissaksia löytyy mustana, valkoisena sekä Muumi-kuosisena. Hempeän värikäs Gloria-kuosi koristaa myös saksia.
– Meillä oli aiemmin myös värilajitelma, joka tullaan vielä uusimaan viimeisimpien väritrendien mukaan, kertoo Fiskarsin tuote- ja markkinointipäällikkö Marion Le Roy-Loikala.
Lähteet: Fiskars.fi, PR Coordinator Kaisa Savolainen, tuote- ja markkinointipäällikkö Marion Le Roy-Loikala
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää