Mainos

Miksi suposta tiedetään niin vähän? Jännittävä uutuussarja Ratamo raottaa suojelupoliisin toimintaa

Syyskuussa alkavan uuden draamatrilleri Ratamon tapahtumat kietoutuvat supon eli suojelupoliisin ympärille. Supo on poliisiyksikkö, jolle kuuluu muun muassa terrorismintorjunta.

Supo ei kerro toiminnastaan kovinkaan paljon julkisuuteen muun muassa siksi, etteivät vakoilijat ja terroristit pääsisi käsiksi heitä mahdollisesti hyödyttävään tietoon.

Supo nousee kuitenkin otsikoihin säännöllisesti – yksi paljon puhuttaneista aiheista on Tiitisen lista, joka supolla on yhä lukkojen takana. Supo sai vuonna 1990 listan 18 henkilöstä, joista Itä-Saksan turvallisuuspalvelu Stasi on ollut kiinnostunut. Lista nimettiin supon silloisen päällikön Seppo Tiitisen mukaan. Supo julkisti listan salaiseksi 60 vuodeksi, joten se tulee julkiseksi vuonna 2050. Vuonna 2015 Supo vapautti listan tutkimuskäyttöön, mutta käytännössä yhdellekään tutkijalle ei ole myönnetty lupaa. Supon mukaan listan luovuttaminen tutkijoille aiheuttaisi vahinkoa valtion turvallisuudelle.

Toinen viime vuosina uutisiin noussut tapaus oli ulkoministeriön tietovuoto. Vuonna 2014 supo kertoi ulkoministeriön joutuneen kahden erillisen tietomurron kohteeksi. Supo kertoi, että molempien tapausten taustalla oli ”valtiollinen taho”.


Terrorismintorjunta ja vastatiedustelu ytimessä

Suojelupoliisi on sisäministeriön alainen valtakunnallinen poliisiyksikkö, jonka ydintoiminta-alueita ovat terrorismintorjunta, turvallisuustyö ja vastatiedustelu. Supon tehtävänä on torjua sellaisia hankkeita ja rikoksia, jotka voivat vaarantaa valtio- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä ja ulkoista turvallisuutta.

Vaikka supo on salainen poliisi, ei se kuitenkaan voi toimia miten tahansa saadakseen tietoja, vaan sitä sitovat poliisi- ja tietolähdelait.

Uutuussarja Ratamon tapahtumaketju käynnistyy, kun supo saa tutkittavakseen räjähdysherkän jutun. Suomen valtion turvallisuus vaarantuu tietovuodon myötä, ja epäiltyä etsitään kuumeisesti. Tutkintaan liittyvät niin Suomen pääministeri kuin venäläinen oligarkkikin.

Supo ja Keskusrikospoliisi KRP eroavat toimintatavoiltaan muun muassa siinä, että KRP:n kohteet ovat isoja rikosjuttuja esimerkiksi kansainvälisten rikollisliigojen toiminta. Supo puolestaan keskittyy vastavakoiluun ja terrorismiin ja toimii enemmänkin kulisseissa. Valtionpäämiesten vierailulla sekä supo että KRP ovat omalta osaltaan varmistamassa turvallisuutta.

Yksi supon päätehtävistä on vastavakoilu, jolla yritetään estää ulkomaisia vakoojia pureutumasta suomalaiseen yhteiskuntaan. Esimerkiksi Neuvostoliiton aikana supo pyrki varmistamaan, ettei Suomessa toimivilla neuvostoliittolaisilla virkamiehillä tai diplomaateilla ollut vakoojayhteyksiä.

Supossa työskentelee noin 400 henkilöä ja sen päämaja sijaitsee Ratakadulla Helsingissä. Toimipisteitä on ympäri Suomea. Suojelupoliisin päällikkö on Antti Pelttari.

Salaiseen supoon voi päästä harjoittelijaksi

Supo kertoo nettisivuillaan ottavansa töihin myös harjoittelijoita esimerkiksi viestintään ja erilaisiin toimistotehtäviin. Kaikista työntekijöistä tehdään turvallisuusselvitys. Supo muistuttaa, että sen työtehtävät ovat kansainvälisiä, joten suomen, ruotsin ja englannin lisäksi suojelupoliisi arvostaa myös muiden kielten, kuten venäjän, kiinan, ranskan ja arabian osaamista.

Suojelupoliisin tärkeimmät kansainväliset yhteistyötahot ovat pohjoismaiset ja muut eurooppalaiset turvallisuus- ja tiedustelupalvelut. Lisäksi suojelupoliisi solmii enenevissä määrin yhteyksiä Euroopan ulkopuolisiin palveluihin.

Itsenäisessä Suomessa supo on ollut ollut olemassa vuodesta 1919, aluksi väliaikaisena. Nykymuodossaan suojelupoliisi on toiminut vuoden 1949 alusta lähtien. Turvallisuusuhkien estämisen lisäksi supo tuottaa valtiojohdolle ja muille viranomaisille päätöksentekoa tukevaa turvallisuustietoa. Toisin kuin muulle poliisille, esitutkinta tai sellaisen aloittamiseen tähtäävä tiedonhankinta eivät ole suojelupoliisin toiminnassa ensisijaisia.

Lähteet: Supo.fi sekä poliisitoiminnan asiantuntijat.

Suojelupoliisiin sijoittuva uusi C More -alkuperäissarja, vakoilutrilleri Ratamo katsottavissa nyt – uusi jakso joka torstai cmore.fi.

Lue myös:

    Uusimmat