Moni siis uskoo enkeleihin paitsi Suomessa, myös maailmalla. – Suomessa luterilaisessa kuvastossa varsinkin suojelusenkelin kuvasto on ollut suosittua. Se toimii varmasti myös nykyisen enkelikiinnostuksen tarttumapintana, kertoo Terhi Utriainen, uskontotieteen dosentti ja yliopiston lehtori Helsingin yliopistosta.
”Pikkupoikana 1980-luvun lopussa olin mummolassa yötä, ukki oli hiljattain kuollut. Yöllä heräsin koiran levottomaan ulinaan, ja oviaukosta kajasti vihreä valo joka lähestyi hiljaa. Oviaukon kohdalla valo pysähtyi, se oli selkeän ihmismäisen muotoinen ja täynnä hehkuvaa vihreää valoa, yksityiskohdat kuten kasvot eivät olleet tunnistettavissa. Hahmo seisoi oviaukossa minuutin verran ja lipui hiljalleen pois. Olen varma että kyseessä oli edesmenneen ukin sielu. Muistan tilanteen erittäin hyvin, vaikka vastaavan luulisi pelottavan pientä poikaa, oli tilanne kuitenkin erittäin rauhallinen, kuin hahmo olisi jotenkin rauhoittunut minua. Tämän kokemuksen myötä olen aina uskonut sielun matkaamiseen.”
– Lukijan tarina
Miljoonat seuraavat englantilaisen enkelikouluttaja Diana Cooperin kirjoja, radio- ja tv-ohjelmia. Lorna Byrnen enkelikirjat, kuten Enkeleitä hiuksissani, Portaat taivaaseen ja Toivon viesti enkeleiltä, myyvät tuhansia ja taas tuhansia kappaleita ympäri maailmaa. Nina Ramstadius julkaisi vuonna 2014 teoksen suomalaisten enkelikokemuksista.
Ei epäilystäkään. Enkelit ovat nyt in.
– Enkelit ovat ilmiö, joka on nyt muuttunut entistä suositummaksi. Olen tutkinut tätä asiaa vuodesta 2010. Enkeliusko on suosittua, eikä pelkästään Suomessa, vaan asiaa on tutkittu muun muassa Yhdysvalloissa, Briteissä, Saksassa, Virossa ja Norjassa. Yhdysvaltalaisten tutkijoiden mukaan kyseessä voi olla nykyisen kansanuskon eräs tärkeä muoto. Suomessa luterilaisessa kuvastossa varsinkin suojelusenkelin kuvasto on ollut suosittua ja rakasta. Se toimii varmasti myös nykyisen enkelikiinnostuksen tarttumapintana, kertoo Terhi Utriainen, uskontotieteen dosentti ja yliopiston lehtori Helsingin yliopistosta.




