Miksi Pohjois-Korea uhittelee ydiniskulla hieman Lahtea isompaa Guamia? Saari on ollut usean sodan pelinappulana

Pohjois-Korea uhkasi eilen pientä Guamin saarta ydinasehyökkäyksellä. Saaren kuvernööri Eddie Calvo rauhoitteli saaren väestöä televisiopuheessa ja vakuutti, että saari on varautunut ”kaikkeen mahdolliseen”. Mikä paikka on harvoin Suomessa kuultu Guam?

Mariaanien saaristoon kuuluvalla saarella on reilut 160 000 asukasta, eli vähän vähemmän kuin Turun kaupungissa. 544 neliökilometrin pinta-alallaan se on vain vähän Lahden kaupungin aluetta suurempi. Pieni saari sijaitsee Tyynellämerellä 2600 kilometriä Filippiinien pääkaupungista Manilasta itään ja 9300 kilometriä San Franciscosta länteen.

Saaren strateginen merkitys liittyy sillä sijaitseen kahteen Yhdysvaltojen sotilastukikohtaan. Saarella on yhteensä 6000 amerikkalaissotilasta. Heidän länsäolonsa on peruja toisesta maailmansodasta, jolloin Yhdysvallat valtasi saaren takaisin Japanilta. Japani oli vallannut saaren itselleen sodan aikana vuonna 1941.

Saari päätyivät Yhdysvaltojen omistukseen vuoden 1898 Espanjan-vastaisen sodan jälkeen, jossa Espanja kärsi nöyryyttävän tappion. Samassa sodassa Yhdysvaltojen omistukseen siirtyivät myös Kuuba, Filippiinit ja Puerto Rico, joista viimeksimainittu kuuluu yhä Yhdysvalloille.

Guamin territoriolla kuten muutamilla muilla hallintoalueilla on edelleen erityisasema Yhdysvaltojen osana. Guamilaiset valitsevat kongressin edustajainhuoneeseen yhden edustajan, jolla on kuitenkin osavaltioiden valitsemia edustajia rajatummat valtuudet.  Territoriolla on myös oma 15-jäseninen paikallisparlamenttinsa. Presidentinvaaleissa guamilaiset saavat äänestää esivaaleissa, mutta eivät varsinaisissa vaaleissa. Näiltä osin Guamilla on samat oikeudet kuin eurooppalaisten turistien paremmin tuntemalla ja paljon isommalla Karibianmeren saarella Puerto Ricolla.

Guamilla on myös oma olympiajoukkue, joka on osallistunut olympiakisoihin yhtäjakoisesti vuodesta 1988 lähtien. Yksi trooppisen pikkusaaren erikoisuuksia on se, että se osallistui yhden ampumahiihtäjän voimin Calgaryn talviolympialaisiin vuonna 1988. 

Lue myös:

    Uusimmat