Miksi juuri Suomi on maailman onnellisin maa? Onnellisuusprofessori nostaa esille yhden erikoisuuden: "Luotamme toisiimme kenties enemmän kuin mikään muu kansa maailmassa"

Onnellisuus ei ole itsestäänselvyys. Itsestäänselvyys ei ole myöskään se, että ihminen on onnellinen omassa kotimaassaan. Tänään julkaistun YK:n onnellisuusraportin mukaan Suomi on kuitenkin maailman onnellisin maa, ja on sitä kaiken lisäksi jo toista vuotta peräkkäin.

Onnellisuus koostuu pienistä asioista, mutta valtion tekemillä ratkaisuilla ja tarjoamilla palveluilla on suuri merkitys maan asukkaiden onnellisuuteen. Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen kertoo, mitä se käytännössä tarkoittaa.

– Suomessa on hyvä hallinto, tasa-arvo, erinomainen koulutustaso ja erittäin vähän korruptiota maailman mittakaavassa mitattuna.

Suomalaiset luottavat toisiinsa

Vaikka luottamus ei synny itsestään ja hetkessä, Ojanen mainitsee myös suomalaisten luottamuksen olevan korkeammalla tasolla kuin muissa maissa.

– On erikoista, että me luotamme toisiimme kenties enemmän kuin mikään muu kansa maailmassa. On hämmästyttävääkin, mistä tämä keskinäinen luottamus tulee. Luotamme jopa vieraisiin ihmisiin.

Oma onni kehittää myös muiden onnea

Vaikka ihminen olisi onnellinen omaan elämäänsä, ei kanssaeläjien onnea ja elämäntilannetta tulisi unohtaa. Ojasen mielestä kaikkien suomalaisten tehtävä onkin pitää huolta yleisestä hyvinvoinnista ja onnellisuudesta.

– Tämä ei ole vain niiden asia, joilla menee hyvin. Aina pitää muistaa se, että yhteinen onni on meidän kaikkien tehtävä. Kun edistämme omaa onneamme, kehitämme samalla myös yhteistä onnea.

Suomalaisilla myyttinen kuva itsestään

Vaikka tulokset paukkuvat positiivisuuden kärjessä, niin Ojanen muistuttaa, että suomalaiset saattavat nostaa helposti esille onnellisuuden kääntöpuoliakin.

Suomalaiset saattavat kuvailla itseään melankolisiksi, kateellisiksi ja huonon itsetunnon omaavaksi kansaksi. Ojasen mielestä se kuitenkin tuntuu tutkimusten valossa oudolta.

– Ilmeisesti suomalaisten kuva itsestään on hieman myyttinen. Onnellisen ja tyytyväisen kansan tulee kuitenkin myös luottaa itsensä.

Myönteinen vaikutus turismiin

Ojanen kertoo vastaanottaneensa Hollannista asti kyselyn liittyen suomalaisten onnellisuuteen. Ojanen toivookin onnellisuustulosten vaikuttavan Suomen turismiin positiivisesti.

– Kyllä tämä ainakin uteliaisuutta herättää. Onnellisuutta ja tuloksia kannattaisi tuoda enemmänkin esille.

Lue myös:

    Uusimmat