Asiakas tarjosi mielestään siistiä, ehjää ja käyttökelpoista kirjahyllyä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskukseen, mutta hyllyä ei otettu vastaan.
Syyksi kerrottiin, että kirjahylly oli liian vanhaa mallia. Otimme selvää, ovatko tavaran vastaanottoehdot muun muassa Kierrätyskeskuksessa tiukentuneet.
– On hankala antaa yleispätevää sääntöä käytetyn tavaran suhteen. Se, mikä jonkun mielestä on tosi siisti vielä, ei toisen mielestä ole. Jos lahjoittaja suhtautuu omaan vanhaan tavaraansa tunteella, hän saattaa nähdä sen parempana, kuin joku muu, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen viestintäpäällikkö Päivi Suihkonen kertoo.
Virhearvioita sattuu
Suihkosen mukaan Kierrätyskeskuksen henkilökunnalle sattuu myös toisinaan arviointivirheitä. Asiakaspalautteet ovat Kierrätyskeskukselle tervetulleita ja niitä käydään läpi jatkuvasti.
Suomen Punaisen Ristin Kontti-kirpputoriketju ottaa rajatummin tavaraa vastaan. Kontin valikoimiin kuuluvat kodin käyttötavarat. Valikoimissa ei ole isoja kodinkoneita tai rakennustarvikkeita.
– Vaikka me koulutamme asiakaspalvelijat, aina ei välttämättä osata esittää asiaa oikein. Ymmärrän asiakkaan kiukun, jos tavara on jo mukana ja on ajatellut pääsevänsä siitä eroon. Rajanveto on joskus hankalaa. Osa voi olla meidän virhettä ja osa tulkintaa, Kontin myymälätoiminnan johtaja Leevi Heimonen kertoo.
Jätekustannukset on maksettava
Kierrätyskeskuksissa kolmasosa luovutetusta tavarasta annetaan ilmaiseksi. Kierrätyskeskus on voittoa tavoittelematon osakeyhtiö. Tuotot menevät toiminnan kehittämisen lisäksi ympäristötyöhön sekä työllisyyden edistämiseen.
Kallistuneita hintojakaan Kierrätyskeskus ei heikkoudekseen tunnusta.
– Laskemme asiakkaaksi sekä ostavat asiakkaat että lahjoittajat. Asiakastyytyväisyyskyselyssä 91% oli sitä mieltä, että meidän hintamme olivat sopivia tai edullisia.
SPR:n Kontti-ketjun tuotot menevät Suomen Punaisen Ristin varainkeruuseen.
