Mikko Manner teki kalenterin tyhjennyttyä harvinaisen ratkaisun – potkuja pahempi tunne ajoi takaisin juurille: "Tosi orpo olo"

Mikko Manner viihtyy kotikaupungissaan Vaasassa – kertoo ammattivalmentamisen varjopuolista 4:02
Mikko Manner viihtyy kotikaupungissaan Vaasassa – kertoo ammattivalmentamisen varjopuolista.

Kiekkovalmentaja Mikko Mannerille alkanut kausi oli uudenlainen kokemus. Ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun alun hän ei kuulunut mihinkään joukkueeseen. Siksi hän halusi äkkiä päästä sellaisen mukaan edes harrastusmielessä.

Pääkuvan videolla Tulosruudun pitkä juttu Mikko Mannerista, joka kertoo valmentamisen varjopuolista ja tulevaisuuden suunnitelmistaan. 

Mannerin ensimmäinen pesti päävalmentajana ulkomailla päättyi dramaattisesti aivan Ruotsin liigakarsintojen kynnyksellä, kun putoamisuhan alla ollut Brynäs IF irtisanoi vaasalaisen tehtävistään.

Pahinta ei ole ollut töiden loppuminen kesken kauden, vaan seuraavan syksyn alussa edelleen tyhjänä ammottava kalenteri.

– Tosi orpo olo, Manner sanoo ensitunnelmistaan.

– Laskin juuri, että sain 7-vuotiaana ensimmäisen kerran kunnian kuulua johonkin jääkiekkojoukkueeseen, ja nyt 49-vuotiaana olin ekaa kertaa ilman joukkuetta elokuussa.

Siksi Manner änki keneltäkään lupaa kyselemättä Vaasan Sportin alle 16-vuotiaiden poikajoukkueen valmentajaksi. Hän vain halusi kuulua johonkin joukkueeseen.

– Se on ollut minulle aina tärkeää. Olen sosiaalinen ihminen ja elämäniloni on perustunut joukkuelajeihin, kavereihin ja ryhmään kuulumiseen, hän sanoo.

Potkujensa jälkeen Manner jaksoi vielä katsoa Brynäsin kaikki karsintasarjan pelit analysoiden samalla, mikä itsellä oli mennyt pieleen. Oma epäonnistuminen toki harmitti, ja monet asiat hän olisi halunnut tehdä toisin.

Myös pelaajilta saatu palaute ruokki halua astua aikakoneeseen ja palata korjaamaan virheet ajoissa.

– En tiedä, olisiko se johtanut eri lopputulokseen, mutta ainakin se olisi antanut paremmat eväät kohdata niitä haasteita.

– Eihän se ajanjakso minulle mitenkään paha ollut. Kun tämän ammatin olet valinnut, tiedät, että tässä on se mahdollisuus, että jos joukkue ei tarpeeksi hyvin pärjää, niin valmentaja vaihtuu, Manner tiivistää.

Juniorien valmennus erilaista

Mannerin asettuminen Vaasaan ja ryhtyminen Sportin osaomistajaksi herätti kysymyksiä seuraavasta liikkeestä. Mitään kummempaa yhteyttä liigaseuraan ei päätöksellä kuitenkaan ollut.

C-juniorien valmentaminen ensimmäistä kertaa 15 vuoteen muistutti Mannerille, että kaikkea huipputasolta omaksuttua ei voi siirtää sellaisenaan nuorten kiekkoon.

– Ammattilaisilla kuitenkin perustaidot ovat jo aika kovalla tasolla. Sitten taas nuorisossa se on hyvin kirjavaa. Kuinka sitten ruveta opettamaan vaikka yhteispeliä, mistä osa-alueista sitä ruvetaan pilkkomaan? 

– Kyllä minulle meni ainakin aikani taas, että vedin vähän liikaa aikuisten treenejä ja huomasin, että kun ne eivät toimi, niin sitten ehkä itse turhautui pojille vähän turhaan, Manner myöntää.

Jotkut lainalaisuudet pätevät silti sekä 16-vuotiaiden että miesten valmentamisessa. Ne ovat asioita, joita Manner pelissä rakastaa.

– Pyritään luomaan ilmapiiriä, että kun tuonne jäälle hypätään, niin uskalletaan vaatia toisilta tosi paljon. Ollaan välillä jopa vähän ankaria, että laatu ja keskittyminen säilyisivät tapissa. Ja sitten kun tullaan kaukalosta pois, opetellaan yhdessä hyviä käytöstapoja ja elämänarvoja, jotka kantaisivat elämän loppuun asti.

Suomi saa odottaa

Himo palata päävalmentajaksi huipputasolle on kahden Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen kova. Aika Brynäsissä oli vasta maistiainen siitä, millaista on valmentaa eurooppalaisessa suursarjassa, olla täysin vieras uudessa kulttuurissa ja elää joka päivä intohimoisten fanien paineen alla.

– Kyllä unelmani on edelleen päästä ulkomaille valmentamaan. Sellainen sinnikkyys on tullut kotikasvatuksesta, että vaikeuksien keskellä ei luovuteta, Manner sanoo.

– Aluksi unelmana on päästä päävalmentajaksi johonkin eurooppalaiseen joukkueeseen ja jos sellainen rooli ei aukea, niin sitten tietysti apuvalmentajuuskin käy. Sitten joskus tulevaisuudessa ehkä Suomessakin, mutta just nyt en halua vielä luovuttaa.

Tämän Manner sanoo yhtään SM-liigaa väheksymättä. Töiden päättyminen Brynäsissä on opettanut ehkä turhankin paljon nöyryyttä.

– Suomessa jokainen joukkue on hyvin valmennettu. Ei tänne niin vain mihinkään seuroihin Mikko Manner tai kukaan muukaan entinen liigavalmentaja kävelisi.

– En usko, että kukaan valmentaja ajattelee sillä tavalla, koska olet tasan tarkkaan niin hyvä kuin viimeinen pelisi, ja minun viimeinen pelini ei hirveän hyvä ollut.

Lue myös:

    Uusimmat