Mikko Korhonen juhlisti nelikymppisiään jatkopaikalla British Mastersissa – muut suomalaiset karsiutuivat

Torstaina 40-vuotissyntymäpäiviään viettävä Mikko Korhonen pelasi jatkoon golfin miesten Euroopan-kiertueen kisassa Newcastlessa.

Korhosen yhteistulos British Mastersissa on kahden kierroksen jälkeen kaksi alle parin, ja se oikeuttaa jaettuun 44. sijaan. Hän selvitti toisen kierroksen 69 lyönnillä.

Vielä kierroksen puolivälissä Korhonen oli tuloksessa yksi yli parin, mutta löi kolme birdietä takaysillä.

– Maistuu kyllä näin synttäripäivänä tällainen lopetus, ja viikonloppu kutsuu. Siistiä. Vähän vaisua oli tänään noin muuten, ehkä ikä alkoi painaa, Korhonen sanoi tiedotteessa.

Korhonen pelaa ensimmäistä kilpailuaan sitten maaliskuun alun.

– Lähestymiset olivat tänään vähän heikkoja, ja kun sain birdiepaikkoja, niin putit menivät ohi. Selvää ruostetta on vielä, ja kyllä kroppakin vähän huutaa hoosiannaa, kun pitkästä aikaa tulee monta päivää putkeen kunnon peliä.

Muut suomalaiset Kalle Samooja, Tapio Pulkkanen ja Sami Välimäki karsiutuivat kahdelta päätöskierrokselta.

Kilpailua johtaa Italian Renato Paratore tuloksella -11.

Lue myös:

    Uusimmat