Mikkelissä neljän auton kolarissa mukana 12 ihmistä – puolet lapsia

Mikkelissä neljän auton kolarista selvittiin maanantaina iltapäivällä peltivaurioin. Viitostien turmassa Otavan kohdalla oli osallisena kaikkiaan kaksitoista ihmistä, joista kuusi kouluikäisiä lapsia. Viranomaiset arvioivat, että etelästä tullut auto ajautui tuntemattomasta syystä vastaantulevien kaistalle ja törmäsi kolmeen henkilöautoon.

Ensimmäinen törmäys lennätti vastaan tulleen tila-auton ojaan, toinen törmäys osui seuraavan auton takaosaan ja kolmas törmäys sitä seuraavan auton kylkeen.

Onnettomuuden aiheuttanut auto pysähtyi muutaman sadan metrin päähän törmäyspaikasta. Autot vaurioituivat pahoin.

Onnettomuudessa osallisena olleista yksitoista vietiin sairaalaan tarkastettavaksi. Ensiarvioiden perusteella heidän vammansa eivät olleet vakavia.

Etelän suunnalta ajaneen auton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisi kertoo, että alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuudessa. Onnettomuuspaikka suljettiin maanantaina tunniksi muulta liikenteeltä, ja vaurioituneita autoja hinattiin pois illan ja yön mittaan.

Lue myös:

    Uusimmat