Mikkelin siltaturman syy selvisi – romahdus seurausta huonosta suunnittelusta

Mikkelin viimekesäinen siltasortuma oli seurausta töiden kehnosta suunnittelusta ja väärästä toteutuksesta, katsoo Onnettomuustutkintakeskus.

Kevyen liikenteen silta romahti Viitostielle kesäkuussa, kun siltaa oltiin purkamassa. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta sortuma katkaisi liikenteen useiksi tunneiksi.

Tutkinnan mukaan sortuman jälkeen vinoon jääneen sillankannen ali päästettiin ajamaan useita autoja.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan silta sortui selvästi aiemmin ja äkillisemmin kuin purkutyötä tehneet olivat olettaneet. Suunnittelua ei ollut tehty riittävän perusteellisesti eikä suunnitelmaa lisäksi edes noudatettu, sillä purkaminen aloitettiin suunnitelmasta poiketen jo päivällä.

Onnettomuustutkintakeskus patistaa liikenne- ja viestintäministeriötä huolehtimaan siitä, että valtion ja kuntien siltojen purkusuunnitelmia varten laaditaan minimivaatimukset.

Lue myös:

    Uusimmat