Entinen kansanedustaja, SDP:n puoluesihteeri ja Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner sanoo, että kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on ahdistellut seksuaalisesti myös häntä.
Jungner kertoo väitteensä Facebookissa. Hän sanoo olleensa ravintolassa loppuvuodesta 2011 yhdessä Hakkaraisen ja kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon kanssa.
Hän kertoo Hakkaraisen yrittäneen vetää itsensä tanssilattialle ja yrittääneen suudella. Molemmat yritykset epäonnistuivat.
MTV Uutisten tavoittama Mikael Jungner vahvistaa, että Facebookissa kuvailtu tapahtuma tapahtui loppuvuodesta, mutta ei halua kommentoida tarkemmin seitsemän vuoden takaisia tapahtumia, koska siitä on kulunut jo pitkä aika. Hän kuitenkin korostaa, että ei ole uhri. Sen sijaan Jungner puhuu mielellään yleisesti ahdistelusta.
– Tämä ongelma (ahdistelu) nyt vaan pitää hoitaa pois ja se vaatii aikamoisen tiukkoja toimia. Käytin omaa tapaustani tässä vain esimerkkinä siitä, että arvaapa vain, miltä siitä uhrista tuntuu. Itse en tietenkään ollut mikään uhri, Jungner sanoo MTV Uutisille.
Jungner tuomitsee ahdistelun eduskunnassa tiukin sanoin.
– Se, että tänä päivänä nainen voi tuntea Suomessa olonsa uhatuksi, on todellakin väärin. Se, että tällaista tapahtuu eduskunnassa kansanedustajalle, alkaa olla kansallinen häpeä. Jos kansanedustaja joutuu tuntemaan olonsa uhatuksi työssään, silloin ollaan niin metsässä kuin olla ja voi.

