Kirjailija Mika Waltarin salassa olleet, rakastajatar Leena Ilmarille lähetetyt kirjeet ja runoelma näkivät päivänvalon joulukuussa 2024, kun Helsingin Sanomat julkaisi niistä artikkelin. Mika Waltari -seuran puheenjohtaja Juha Salo ja kirjallisuudentutkija Vesa Haapala näkevät materiaalin jonkinlaisena tunnustuksena.
Suomen kuuluisimpiin kirjailijoihin kuulunut Mika Waltari (k. 1979) lähetti aikoinaan rakastajattarelleen Leena Ilmarille omakohtaiseksi luonnehtimansa runoelman ja kirjeitä. Runoelmassa hän kuvaili muun muassa vaimon raiskaamista.
Waltari itse kuvaili, ettei runoelmaa voisi antaa kenenkään säädyllisen tai edes säädyttömän ihmisen luettavaksi.
Kyseinen materiaali on ollut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa, jonne Ilmari sen vei. Helsingin Sanomat julkaisi löydöksistä artikkelin 11. joulukuuta.
Mika Waltari -seuran puheenjohtaja Juha Salo ei usko seuralaisten tai tutkijoidenkaan yllättyneen löydöksistä.
– Se, että tällaisia kirjeitä oli olemassa, tiedettiin kyllä. Yllätys oli ehkä tämä sisältö. Tämän yhden runon voimakas pornografinen ja eroottinen sävy. Se on aika raflaava runo, Salo kertoi Huomenta Suomessa 16. joulukuuta.
Helsingin yliopiston kirjallisuudentutkijan Vesa Haapalan mukaan runo tuo Waltarin kirjailijakuvaan mukaan henkilökohtaisen ulottuvuuden.
– Kirjailija tekee eräänlaisen kirjallisen tunnustuksen. Hän käy pitkässä runotekstissä läpi suhdetta vaimoonsa. Toisaalta tunnustaa rakkautta vaimolleen, mutta toisaalta kuvaa hyvin kliinisestikin, minkälainen heidän suhteensa on, ja minkälaista väkivaltaa siinä ilmenee. Kuvaa kaunistelematta pitkän raiskaussarjan, voisi sanoa näin. Samalla analysoi tilannetta ja suhdetta vaimoonsa, Haapala arvioi.
Salon mukaan jälkikäteen on mahdotonta arvioida, mikä on faktaa ja mikä fiktiota.
– Kaikki taiteilijat ja kirjailijat sekoittavat varmaan molempia aina näihin tuotoksiinsa. On se sitten kumpaa tahansa, niin se on aika rajua tekstiä. Minun näkemykseni siihen, miksi hän lähetti nämä Leena Ilmarille, niin se oli eräänlaista terapiaa, ehkä tunnuksellista terapiaa, Salo pohti.
– Jos tällaista oli joskus tapahtunut viinanhuuruissa tai jossakin juhlissa, niin ei hän siitä olisi voinut kertoa kenellekään kirjailijakollegoilleen. He olisivat käyttäneet sitä heti hyväkseen. Tai muillekaan lähipiirissä. Jää arvoituksesi, miksi hän halusi jotain näin rajua kirjoittaa Leenalle, Salo jatkoi.
Haapala pitää kirjeiden ja runoelman lähettämistä monimutkaisena asiana.
– Minäkin lähtisin siitä, että se on jonkinlainen tunnustus. Tietenkin se on hyvin erikoinen tunnustus, jos ajatellaan, että se lähetetään rakastajattarelle. Ehkä ei ollut muita, kenelle lähettää. Mutta eikö olisi auttanut, että kirjoittaa ja saa sen itsestä ulos, Haapala pohti.
– Jää kysymys, miksi juuri rakastajattarelle. Oliko se Waltarilta tavallaan tunnustus, että tällainen minä olen, jos haluat suhdetta kanssani. Vai oliko se yritys työntää rakastajatar jossain hetkessä pois, koska hän tunnustaa tavallaan syvää rakkautta vaimoaan kohtaan ja sanoo, ettei voi kuvitella, että kukaan muu nainen voisi tarjota hänelle tällaista rakkautta. Mutta rakkaus on hyvin ristiriitainen, mitä hän kuvaa. Se on myös alistamista ja väkivaltaa, Haapala jatkoi.