"Mikä tahansa influenssavirustyyppi voi aiheuttaa epidemian" – syksyn influenssakaudessa vielä lukuisia kysymysmerkkejä

Miltä näyttää tuleva influenssakausi? THL:n johtava asiantuntija vastaa 6:53
Katso videolta: Miltä näyttää tuleva influenssakausi? THL:n johtava asiantuntija vastaa

Syksyn influenssakautta on vielä vaikea ennustaa. 

Syksyn alkaminen tarkoittaa yleensä myös sairastelukauden alkua. Virukset leviävät syksyllä kesää helpommin muun muassa siksi, että lämpimien kesäpäivien jälkeen vietetään enemmän aikaa sisätiloissa. Näin viruksilla on huomattavasti paremmat mahdollisuudet levitä ihmisestä toiseen vaikkapa töissä, kouluissa, päiväkodeissa ja harrastuksissa.

–  Hengitystieviruksethan tarttuvat pisaratartuntana, joten ne tarttuvat varsinkin yskiessä ja aivastaessa ja monesti kosketustartuntana esineiden ja käsien välityksellä. Tauti pääsee leviämän helposti ahtaissa tiloissa, kun palataan kouluun ja päiväkotiin ja liikutaan julkisilla liikennevälineillä, THL:n johtava asiantuntija Niina Ikonen kertoo Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa. 

Yksittäisiä influenssatapauksia on jo rekisteröity, mutta niistä on vaikea tehdä tulkintoja pidemmälle syksyyn.

– Yksittäisiä tartuntoja on raportoitu tartuntatautirekisteriin, mutta sen perusteella on hyvin vaikea sanoa, millainen tulevasta influenssakaudesta tulee. Mikään ei viittaa siihen, että kausi olisi piakkoin alkamassa, Ikonen kertoo. 

Kausi-influenssaepidemia ajoittuu Suomessa yleensä lokakuun ja huhtikuun välille ja huippu saavutetaan tavallisesti helmi-maaliskuussa, mutta koronapandemian jälkeen kausien ajankohtaa on ollut vaikeampi ennustaa. Esimerkiksi viime vuonna tartuntahuippu nähtiin jo vuodenvaihteen aikaan. 

– Pitää muistaa, että influenssavirukset ovat hyvin muuntuvia viruksia, jotka voivat tässä pitkän influenssakauden aikana myös muuntua ja kun on useita eri influenssaviruksia, ne voivat tulla pitkin talvea eri aikaan, Ikonen huomauttaa.

Ei huolta rokotesuojasta

Suuntaa influenssakauden ennusteille haetaan muualla maailmassa nähdyistä viimeaikaisista influenssaepidemioista.

– Kesän aikana oli influenssaepidemioita eteläisen pallonpuoliskon maissa. Siellä influenssan aktiivisuus on ollut hyvin vaihtelevaa maittain, mutta tartuntamäärät ovat palanneet koronapandemiaa edeltävälle tasolle. Siellä on kaikkia eri influenssatyyppejä kiertänyt, eli sinänsä meillä Suomessa on mahdollisuus mille tahansa influenssavirustyypille epidemian aiheuttajana, Ikonen kertoo. 

Vaikka influenssavirukset ovat helposti muuntuvia, ei Ikonen ole huolissaan tulevan kauden rokotesuojan kannalta. 

– Jos katsotaan rokotteen kannalta, meillä ei ole tiedossa, että mikään maailmalla kiertävistä influenssavirustyypeistä poikkeaisi merkittävästi rokotevirustyypeistä. Siinä mielessä tilanne näyttää ihan hyvältä, Ikonen sanoo. 

Lue myös:

    Uusimmat