Meistä tuli muurareita, taksikuskeja, suutareita, yksinhuoltajaäitejä, autokauppiaita. Meistä tuli lääkäreitä, virkamiehiä, vääpeleitä – ja tänään voidaan hetki olla kuninkaita... (Anssi Kela: 1972)
Ihan pienenä halusin kenkäkauppiaaksi. Tämän ammatin olin valinnut nenälläni, sillä pidin nahan tuoksusta. Ei tainnut olla ihan kestävä peruste, sillä ei minusta kuitenkaan kenkäkauppiasta tullut. Nenäni piti vielä enemmän painomusteen ja paperin tuoksusta.
Joskus neljävuotiaana haaveilin terveydenhoitoalasta, koska halusin pikkutyttöjen tavalliseen tapaa tehdä isona samaa kuin äiti. Tämä haaveeni puolestaan kaatui siihen, kun kuulin opiskelijoiden harjoittelevan ruiskeiden antamista pistämällä myös toisiaan – ei, ehdottomasti ei kiitos!
Viisivuotias Vili taas tahtoo ikäistensä tavoin välillä formulankuljettajaksi, välillä avaruuslentäjäksi tai rekka-autoilijaksi. Isona hän pystyy kaikkeen ja ehtii kaikkea. Isona hän on osan päivää kokki ja välillä lastenlääkäri. Lopun aikaan hän viljelee maatilaa ja hoitaa eläimiä. Vaimon hän on suunnitellut ottavansa vähän isommasta serkustaan – tai sitten tarhan ihanasta Mirasta.
Laulellen ja leikellen
– Minusta piti tulla isona laulava siivooja, koska kaverin kanssa leikittiin usein siivoojaa ja työ tuntui mukavammalta laulaessa, sanoo Meri.
– Myöhemmin tuli tietysti muita kiinnostuksen kohteita, ja laulu ja siivous vain häipyivät pikkuhiljaa takavasemmalle. Löysin sitten itseni valtiotieteellisestä, ja nykyinen ala tuntui aikuisiällä alusta alkaen omalta.
