Mika Salon suojattina ajanut F1-kuski synkkänä tulevaisuudestaan: ”Maali karannut lopullisesti”

Kauden 2018 jälkeen F1-sarjasta lähtenyt venäläiskuski Sergei Sirotkin pelkää uransa kuninkuusluokassa olevan jo lopullisesti ohi.

Sirotkin, 24, joutui jättämään Williamsin ongelmatallin vain yhden ajetun F1-kauden jälkeen. Tallipaikan ottivat isolla puolalaisrahalla Robert Kubica sekä moottorivalmistaja Mercedeksen suojatti George Russell.

Tämän jälkeen Sirotkin tarttui sekä Renault’n että McLarenin varakuskin paikkaan, mutta kummassakin tiimissä luotetaan tällä hetkellä tiukasti valittuihin kuskeihin.

– Sanoisin, että siitä on tullut ehkä jopa vielä kivuliaampaa, Sirotkin sanoo F1-uransa näkymistä Autosportille.

– Koska Williams ei toki ollut kaikista kilpailukykyisin tiimi, tiesin, ettei seuraavan vuoden tilanne dramaattisesti muuttuisi.

– Tästä välivuodesta mietimme, että voisimme ehkä löytää paremman vaihtoehdon kuin taistella Robertin kanssa paikasta, Sirotkin jatkaa.

Asiat eivät kuitenkaan menneet Mika Salon suojatteihin SMP Racingissa kuuluneen Sirotkinin suunnitelmien mukaan.

– Nyt kun olen elätellyt melko korkeitakin toiveita ja saanut jopa alustavia sopimuksia, sitä huomaa, että siinä onnistuminen olisi seuraavana vuonna vielä vaikeampaa, Sirotkin toteaa.

– Siinä tajuaa, että on todennäköisesti antanut maalin karata lopullisesti, hän sanoo synkkänä.

Sirotkin kertoo, että ihmisten kysymykset F1-uran jatkosta tuntuvat pahalta.

– Olen erittäin itsekriittinen, ja kun huomaa, että 23-24-vuotiaana se, minkä eteen olet tehnyt koko ikäsi töitä, ei onnistukaan, se on rankkaa. Se on todella rankkaa.

Lue myös:

    Uusimmat