Mika Salo heittää villin skenaarion F1-kauden lopusta: ”Parempi levätä nyt”

F1-kauden alun venyminen mahdollisesti vuoden 2020 jälkimmäiselle puoliskolle pakottaa järjestäjä Liberty Median miettimään ratkaisua, jolla mestari saadaan sääntöjen puitteissa selville tynkäkaudellakin. C Moren asiantuntija Mika Salo näkee asian kyllä järjestyvän, jos tahtoa on.

F1-sääntöjen mukaan mestari voidaan julistaa kaudelle vain, jos kautta pystytään ajamaan vähintään kahdeksan osakilpailua. Nyt alkukaudelta on peruttu kokonaan tai siirretty myöhemmäksi yhteensä jo kahdeksan GP-viikonloppua, joten ennätyspitkästä kaudesta on jäljellä vielä 14 kisaa.

Nopein startti kaudella olisi kesäkuun puolivälin Kanadan GP, joka on mitä todennäköisimmin peruuntumassa myös melko lyhyellä aikataululla. Näin seuraavaksi katseet kääntyisivät keskikesän Euroopan-putkeen, jonka aloittaisi Ranskan GP viikkoa juhannuksen jälkeen.

– Jos se päästään aloittamaan silloin kesäkuun lopussa, niin tulee kyllä niin kiireinen kausi kavereille, että sitten ajetaan joka viikonloppu. Saa nähdä, jos ajetaan kaksikin per viikonloppu vielä, Salo heitti C Moren Urheilusuora-ohjelmassa keskiviikkona.

Joitain kisoja voitaisiin järjestää elokuulle suunnitellun kesätauon aikana, joitain esimerkiksi syksyn Aasian-kiertueen välissä tai jopa viedä joulukuulle. Useampi startti yhtenä viikonloppuna pysyy myös valikoimassa mukana.

– Jos tämä tilanne jatkuu pitkään, niin ajetaan sitten joulukuussa, Salo tokaisee.

– Se tarvitsee neljä viikonloppua joulukuussa. Siinä ehtii ajamaan kaksi kisaa per viikonloppu, niin siinähän se ratkaistaan koko maailmanmestaruus.

Kuskeilla ei tässä tilanteessa ole Salon mukaan juuri sanavaltaa. Uudelleenjärjestely vaatisi paljon venymistä kaikilta työntekijöiltä, mutta tähän kaupallisten oikeuksien omistaja Liberty Media on jo saanut vapaat kädet.

– Ei kai heillä ole vaihtoehtoa. He ovat tehneet sopimuksen, jonka mukaan mennään, ja kyllä Liberty saa aika vapaasti loppukauden vetää, miten ne haluavat. 22 kisaa oli sovittu, ja mahdollisimman monta yritetään ajaa. Siihen on vain mukauduttava, Salo sanoo kuskien tilanteesta.

– Kuskit ovat valmiita, tiimit ovat valmiita, autot ovat valmiina. Miksei?

– Raskasta se tulee olemaan kaikille, mutta nythän tässä on pitkä loma kaikilla edessä, joten parempi levätä nyt.

Lue myös:

    Uusimmat