”Mietin, kuinka monta luuta katkeaa” – vauhtilaji vetää pariinsa yhä useampia

1970-luvun USA:ssa kehittynyttä alamäkipyöräilyä kuvaillaan maastopyöräilyn vaarallisimmaksi alalajiksi. Kun kuuntelee harrastajien kokemuksia, stereotypiaan on helppo uskoa.

– On niitä tilanteita, kun tietää, että nyt lähtee jakaa. Ja kerkiää ajatella vain, että ”kuinka pahasti käy ja toivottavasti mä kävelen tästä pois”, yksi Suomen lahjakkaimmista naislaskijoista Elise Kulmala sanoo.

– Se pelottaa ehkä eniten, kun tajuaa ilmassa, että nyt lähti metsikköön. Kerkiää vain miettiä, kuinka monta luuta katkeaa samalla kerralla, Panu Mäkelä naurahtaa kaksoisveli Pyryn nyökätessä vieressä.

Mistä on kyse?

Alamäkiajossa tavoitteena on päästä rinteeseen merkitty rata mahdollisimman nopeasti alas.

Radat koostuvat vaativista kivikkoisista poluista, joihin kuuluvat erikokoisten hyppyreiden ohella myös pudotukset ja kallistetut mutkat.

Ratojen huippunopeudet vaihtelevat paljon. Ulkomailla radoilla päästään noin 80km/h nopeuksiin, Suomen lyhyemmillä radoilla mennään hieman hitaammin.

Maailmalla laji on suuressa suosiossa ja alamäkipyöräily onkin yksi seuratuimmista pyöräilylajeista maantiepyöräilyn jälkeen.

Alamäkiajopyörät ovat rakenteeltaan järeitä ja muistuttavat paljon motocross-pyörää ilman moottoria.

Suomessa lajissa on kilpailtu organisoidusti 90-luvun alusta.

Lähde: retkikunta.net

Vauhti kiehtoo

Vaikka alku on monesti rosoinen, Kulmala ja Mäkelän kaksoset ovat olleet koukussa DH:ksikin kutsuttuun lajiin jo useamman kesän. Miksi?

– Se on se vauhti ja vapauden tunne, kun ajaa tuota mäkeä alas, Pyry Mäkelä perustelee.

Kulmalan mukaan avainasemassa on kehittyminen haastavassa lajissa.

– Parhaat muistot ovat tilanteista, kun on päässyt tosi isoja hyppyjä. Hyppyjä, joista on muutaman kuukauden miettinyt, riittävätkö vauhdit ja kuolenko mä tuohon väliin. Kun ne saa tehtyä, tunne on aivan mahtava.

Kuten monet pienempien lajien harrastajat, myös alamäkipyöräilijät kehuvat lajiyhteisöään, jota kuvaavat rentous ja pienen porukan hyvä henki.

Harrastajamäärät kasvussa

Alamäkipyöräilijät ovat perinteisesti kansoittaneet hiihtokeskuksia kesäisin, mutta viime vuosina heitä on näkynyt rinteissä entistä enemmän.

– Aloitimme alamäkitoiminnan vuonna 2008. Silloin kävijöitä oli kesässä muutama sata. Tänä kesänä tavoitteena on 4 000 kävijää, rinnetoiminnanjohtaja Kosti Puurunen Sappeen hiihtokeskuksesta kertoo.

– Ei tästä mitään laskettelun kaltaista massalajia tule, mutta näkisin, että kasvumahdollisuutta on vielä aika paljon. Hiihtokeskuksille tämä on joka tapauksessa hyvä kesälisä.

Pelko kuriin

Elise Kulmalan mukaan alamäkipyöräilyssä pelko kuuluu asiaan.

– Se on kupliva tunne mahassa, joka pysyy. Mutta pelko ei saa voittaa keskittymistä siihen, mitä on tekemässä. Pelko on tervettä, silloin ei kuvittele olevansa supernainen tai -mies.

Paluuta lajin pariin tekevä Kulmala tietää, ettei ole haavoittumaton. Vauhtilajien harrastaja loukkaantui talvella moottorikelkkaillessaan niin, että selkä murtui. Lääkärin ennuste oli tyly.

– Ensin sanottiin, etten enää kävelisi. Sitten sanottiin, etten kävelisi ilman apuvälineitä. Nyt odotan, että pääsen vetämään kunnon hyppyjä pyörällä, Kulmala sanoo.

Kuulostaa uskomattomalta. Pitääkö lajin harrastajan olla paitsi sisukas myös vähän hullu?

– Ei kai hullu. Riittää, että rakastaa vauhdin hurmaa, Kosti Puurunen hymyilee.

– Niin, mulle tämä on hyvä keino saada pää tyhjäksi kaikesta muusta, Kulmala kiteyttää.

Lue myös:

    Uusimmat