Miesten suusta: Ongelmista puhuminen on ajanhaaskausta

Tuntuuko sinusta, että miehesi välttelee ongelmista puhumista? Haluaisit hänen avautuvan enemmän, mutta sen sijaan hän vain pakenee kauemmas. Uusimman tutkimuksen mukaan miesten mielestä ongelmista puhuminen on turhaa ja ne voi ratkoa muullakin tavoin.

Tunnetut, oman alansa huippupsykologit ovat jo pitkään olleet sitä mieltä, että pojilla ja miehillä on samanlainen tarve avautua ongelmistaan kuin naisilla. Poikien ja miesten väitetään kuitenkin pelkäävän näyttävänsä heikoilta ja vaikuttavansa säälittäviltä jos puhuvat ongelmistaan.

Missourin yliopiston teettämän tuore tutkimus ei puolla kyseistä ajatusta. Tutkimuksen mukaan pojat ja miehet eivät pelkää puhua ongelmistaan, he vain eivät näe järkevää syytä puhua niistä.

– Heidän mielestään ongelmista puhuminen on täyttä ajanhaaskausta, psykologian professori Amanda J.Rose Missourin yliopistosta tiivistää.

Tutkimustulokset yllättivät

Tutkimukseen osallistui yli 2000 lasta ja murrosikäistä. Tutkimuksessa selvisi, että tytöillä oli positiiviset käsitykset, siitä että ongelmista puhuminen auttaisi heitä ja heille tulisi parempi olo. Ensisijaisesti he odottivat saavansa ympäristöltä huolenpitoa ja ymmärrystä.

Kaikkien odotusten mukaan pojat, eivät vastanneet tuntevansa itsenäsä heikoksi ja nöyryytetyksi, eivätkä he pelänneet joutuvansa kiusatuksi. Sen sijaan he vastasivat, että ongelmista puhuminen tuntui heistä oudolta ja siltä, että se oli turhaa ajanhaaskausta.

Vanhempien rooli ratkaiseva

Tutkimus tuloksista pääteltiin, että vanhemmilla on vastuu auttaa lasta tai nuorta ymmärtämään, miten käsitellä ongelmia.

– Vanhempien pitäisi rohkaista lapsiaan puhumaan ongelmistaan. Pojille, pitäisi kertoa, että ongelmista puhuminen voi joskus olla hyödyllistäkin, Amanda J. Rose neuvoo, mutta huomauttaa että asialla on myös kääntöpuoli

– Liiallinen ongelmien vatvominen on yhdistetty masennukseen ja ahdistukseen. Monilla tytöillä on riski sairastua, sillä he useasti taas vatvovat liikaa ongelmiaan.

Rose uskoo, että ymmärtämällä näitä seikkoja voisi tulevaisuuden parisuhteet toimia paremmin.

Naiset saattavat ajaa miehet ahtaalle halullaan puhua ongelmistaan, koska uskovat että se on ainoa oikea tapa. Miehet taas ovat sitä mieltä, että on olemassa muitakin tapoja kuin puhuminen.

– Miehet ovat sitä mieltä, että ongelmien vatvominen vain suurentaa niitä. He mieluusti valitsevat muunlaista aktiviteettia kuin puhuminen, kun haluavat saada jonkin asian pois päivä järjestyksestä.

MTV3/Helmi

Kuva: Shutterstock

Lähde: sciencedaily.com

Lue myös:

    Uusimmat