Mies vältteli asepalvelukseen astumista lähes kaksi vuotta, tuomio tuli – ilmoitti oikeudessa, ettei palvelus kiinnostanut

Armeijaan lähtevällä muutamia haasteita –"Siitä olemme enemmän huolissamme" 6:33

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1991 syntyneen miehen karkaamisesta. Mies ei ollut saapunut asepalvelukseen määrättyyn aikaan, vaan vältteli sitä lähes kahden vuoden ajan.

Huomenta Suomessa haastateltiin tulevia alokkaita ja Varusmiesliiton edustajaa varusmiespalveluksen aloittamisesta.

Miehen olisi pitänyt saapua Upinniemeen Kirkkonummelle 30. lokakuuta 2014 ilmoittautumaan varusmiespalveluksen suorittamiseksi. Mies oli kuitenkin pysytellyt omilla teillään 22. elokuuta 2016 asti, jolloin hänet oli otettu kiinni ja toimitettu puolustusvoimien toimipaikkaan.

Mies myönsi toimensa oikeudessa, kertoen saaneensa kutsun ja olleensa tietoinen palveluksen astumisen määräajasta.

– [Mies] kertoi, ettei häntä kiinnostanut saapua palvelukseen, tuomiossa kerrotaan.

Mies tuomittiin karkaamisesta 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen, minkä lisäksi hänelle määrättiin aiemmasta käräjäoikeuden istunnosta poissaolon vuoksi 250 euron uhkasakko.

Miehen velvoite varusmiespalvelukseen ei katoa rikostuomion myötä.

Lue myös:

    Uusimmat