Mies nousi autosta liikennevalossa ja tulitti seitsemän laukausta kohti toista miestä – Helsingin Koskelantien ammuskelun syyt avautuivat oikeudessa

0:36
Näin tapauksesta uutisoitiin ampumisen aikoihin alkuvuodesta. Katso uutisvideo!

Tammikuun alussa Helsingissä tapahtunut ampumatapaus on nyt ratkaistu oikeudessa. Helsingin hovioikeus langetti vuonna kolmekymppiselle miehelle seitsemän vuoden mittaisen vankeustuomion. Ammuskelun taustalla oli kahden miehen välinen riita ja aiempi fyysinen yhteenotto.

Pitkään vankilareissuun johtanut ammuskelu tapahtui 4. tammikuuta Helsingin Arabianrannan kaupunginosassa.

Vuonna 1987 syntynyt Omar Khyam Khawaja yritti murhata itselleen entuudestaan tutun miehen Koskelantien ja Hämeentien risteyksessä.

Risteys valikoitui välikohtauksen tapahtumapaikaksi sattumalta. Khawaja oli matkalla Viikin kaupunginosaan, kun hän pysähtyi punaisiin valoihin risteyksessä. Uhri pysähtyi omalla autollaan viereen tarkoituksenaan kääntyä toiseen suuntaan Hämeentielle.

Miehet olivat huomanneet toisensa, minkä jälkeen Khawaja oli ottanut autonsa penkin alta .22 kaliiberin pistoolin, noussut autosta ja tulittanut rauhallisesti lähietäisyydeltä neljä kertaa kohti autossaan istunutta uhria.

Luodit pysähtyivät uhrin auton oveen.

Tilanteesta säikähtänyt uhri lähti autollaan liikkeelle. Ampuja meni takaisin autoonsa ja ajoi perässä lyhyen matkan, kunnes uhri pysäytti autonsa uudelleen.

Tämän jälkeen Khawaja nousi jälleen autostaan ja jatkoi ampumista uhrin autoa kohti. Laukauksia oli kolme. Yksi laukauksista pysähtyi jälleen kuljettajanpuoleiseen oveen ja kaksi saman kyljen takaoveen.

Sattumalta kaikki luodit pysähtyivät auton rakenteisiin.

Seitsemän vuotta linnaa

Helsingin käräjäoikeus pui asiaa viime keväänä. Oikeuden asiakirjoista selviää, että miesten välillä oli ollut kitkaa ennen välikohtausta.

Poliisi kertoi aiemmin tapauksesta tiedottaessaan, että ampumisen syynä olisi ollut miesten välillä aiemmin tapahtunut fyysinen yhteenotto.

Tuomion perusteella miehet olivat kyllä tapelleet, minkä jälkeen Khawaja oli myös hankkinut aseen. Tuomiosta käy kuitenkin myös ilmi, että vihanpidon juurisyyt olivat ihmissuhteissa. Kumpikin miehistä oli seurustellut saman naisen kanssa, joskin eri aikoina. Asiasta oli koitunut miesten välille erimielisyyksiä.   

Harkittu murhan yritys, eikä pelkkää pelottelua

Risteyksen ampumatilanteessa Khawajalla ei omien sanojensa mukaan ollut tarkoituksena surmata uhria, vaan hän väitti tähdänneensä uhrin auton helmoihin tarkoituksenaan pelotella miestä. Hän myös itse kertoi pelänneensä uhria ja sitä, että tämä kävisi hänen päällensä.

Käräjäoikeus ei niellyt selitystä pelottelusta, vaan katsoi että Khawajan tarkoituksena oli surmata uhri. Luotien pysähtymistä uhrin auton rakenteisiin pidettiin täysin sattumanvaraisena.

Oikeuden mukaan kyse oli murhan yrityksestä ja teko oli vakaasti harkittu. Tämän puolesta puhui muun muassa Khawajan rauhallinen käytös tilanteessa sekä se, että hän jatkoi ampumista senkin jälkeen, kun ensimmäiset neljä laukausta eivät olleet osuneet uhriin. Khawaja oli myös testannut asetta ampumalla ennen tapahtumapäivää.

Khawaja tuomittiin seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen.

Mies valitti Helsingin hovioikeuteen, joka ei kuitenkaan tehnyt muutoksia käräjäoikeuden antamaan ratkaisuun. Hovioikeus päätteli tapauksen eilen.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja