Vuotaako nenäsi? 9 syytä, mistä se saattaa johtua

Vuotavalle nenälle saattaa löytyä monia aiheuttajia. Yleisimpiin syihin kuuluvat allergia ja taudit, mutta jopa raskaus voi saada nenän vuotamaan. Kyseessä on kiusallinen vaiva, mikä tahansa vuodon aiheuttaakin.

Yleensä nenän vuotaminen on väliaikaista, mutta jos vuoto kroonistuu, on aika mennä lääkärille. Kyseessä voi olla jokin näistä syistä:

1. Esine nenässä

Tämä on yleistä 1-8-vuotiailla lapsilla. Lapset työntävät kokeilunhalusta nenäänsä herneen, kiven tai vaikka paperia. Lapsi luultavasti kertoo sinulle, jos näin on käynyt, mutta yhden sieraimen vuotaminen voi myös olla merkki esineestä nenässä. Jos esine ei lähde puhaltamalla, vie lapsi lääkäriin. Älä yritä poistaa esinettä itse.

2. Ympäristön ärsytykset

Nenäsi saattaa herkistyä ympäröiville ärsytyksille, kuten saasteet, tupakansavu tai parfyymi. Ärsytyksiä voi olla vaikea välttää, mutta suolaliuos tai nenäkannulla huuhtominen saattaa auttaa. Juo myös paljon, sillä tällöin poskiontelosi pysyvät kosteina.

3. Krooninen nuha

Kroonisen nuhan oireet voivat olla hyvin samanlaiset kuin allergiset oireet – allergiaa ei vain näy missään. Krooninen nuha diagnosoidaan tekemällä allergiatestejä, jotka osoittautuvat negatiivisiksi. Saatat tunnistaa joitain hajuja tai muita ärsykkeitä, jotka pahentavat nuhaa. Pyri välttämään niitä parhaasi mukaan.

4. Kylmä ilma

Kylmä, kuiva ilma ärsyttää nenän limakalvoja, mikä saa aikaan enemmän limaneritystä kuin normaalisti. Tämä pitää limakalvot kosteina, eikä ole vaarallista.

5. Influenssa tai flunssa

Vuotava nenä voi olla flunssan ensioire.

6. Poskiontelontulehdus

Poskiontelontulehdus seuraa usein flunssan jälkitautina. Sen oireita ovat kipu kasvoissa, paineen tunne päässä, hajuaistin heikkeneminen ja yskä. Tulehdukseen saattaa liittyä myös kuumetta. Poskiontelontulehdus hoidetaan useimmin antibiooteilla, mutta voit koittaa kotihoitona nenäkannulla huuhtelemista.

7. Eläinallergia

Allergiaa ei aiheuta eläimen karva, vaan siitä irtoava hilse. Myös eläimen sylki voi aiheuttaa allergisen reaktion. Et välttämättä ole allerginen omalle lemmikillesi, sillä se tarjoaa sinulle päivittäistä siedätyshoitoa, mutta saatat huomata allergian muiden eläinten kohdalla.

8. Siitepölyallergia

Kannattaa käydä allergiatesteissä, jotta saat tietää, mille olet allerginen. Siitepölyallergiaa hoidetaan allergialääkkeillä, mutta myös siedätyshoito saattaa onnistua.

9. Nuha

Nuha on ehdottomasti yleisin syy vuotavaan nenään. Voit pyrkiä välttämään flunssaa pesemällä kätesi huolellisesti ja välttämällä pärskiviä ihmisiä. Kodin säännöllinen siivoaminen on myös fiksua.

Lue myös:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat