Eräs kiinalaisnainen kosti törkeälle exälleen kenties kekseliäämmin kuin kukaan.
Xiaoxiao-niminen kiinalaisnainen ei jäänyt tuleen makaamaan, kun hänen poikaystävänsä jätti hänet. Syynä eroon oli se, että miehen mielestä Xiaoxiao oli "liian lihava".
Eron jälkeen tomera Xiaoxiao marssi rasvaimuun, joka jo itsessään olisi riittänyt näpäyttäväksi "Mitä mieltä nyt olet minusta?" -hetkeksi. Nainen vei eron jälkeisen koston kuitenkin täysin toiselle tasolle ottamalla poistetun rasvan talteen, tekemällä siitä kertomansa mukaan palasaippuan ja lähettämällä sen ex-poikaystävälleen ja tämän perheelle.
Xiaoxiao päivitti kokemustaan kuvineen päivineen kiinalaiselle sosiaalisen median sivustolle, Weiboon.
Hän julkaisi siellä myös tekstivestin, jonka lähetti poikaystävälleen:
"Yang Xiaolei, muistatko kevätfestivaalit viime vuonna? Koska en voi mennä kotiin kanssasi tänä vuonna, olen tehnyt palan saippuaa omasta rasvastani äidillesi annettavaksi peseytymistä varten. Kiinalainen uusi vuosi – aika yllättää ne alhaiset miehet, jotka osaavat vain tuomita kirjan kansien perusteella!"
Xialoei ei suhtautunut lämmöllä exänsä rasvaiseen yllätykseen, etenkään kun sosiaalinen media sai seurata tapahtunutta. Näin Xialoei vastasi:


