Mielensäpahoittajan suosio säilyy – uutuussarjan ensimmäisellä jaksolla yli puoli miljoonaa katsojaa
Mielensäpahoittaja jatkaa valloitustaan nyt myös televisiossa.
Ikoniseksi hahmoksi nousseen Mielensäpahoittajan edesottamuksista kertovan tv-sarjan ensimmäinen jakso saavutti suuren suosion.
Mielensäpahoittaja - ennen kaikki oli paremmin -sarjan avausjakso sai tiistaina MTV3-kanavalla keskikatsojamääräkseen 643 000 katsojaa ja se tavoitti kaikkiaan yli miljoona suomalaista.
– Mielensäpahoittaja on lukijoille ja katsojille tuttu sydämellinen jäärä ja terve epäilijä. Sellainen istuu usein vieressä sohvalla tai katsoo peilistä silmiin. Tv-sarjassa Mielensäpahoittaja esittää meidän puolestamme väärät kysymykset, joihin saadaan oikeita vastauksia, hahmon luoja Tuomas Kyrö toteaa.
Sarjassa mestarikirjailija Tuomas Kyrö kutsuu Mielensäpahoittajan Helsinkiin ottamaan tuntumaa nykymeininkiin. Murtomaahiihdon ja haitarimusiikin ystävä tapaa tulevissa jaksoissa monia tunnettuja suomalaisia. Sarjassa vierailevat mm. huippukokki Henri Alén, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen, meteorologi Pekka Pouta ja maailmanmatkaajat Riku ja Tunna.
Sarjan toisessa jaksossa käsittelyyn otetaan alkoholi. Tippavaaran isännät Riku ja Tunna esittelevät Mielensäpahoittajalle nykyaikaisen pontikkatehtaan. Matkan aikana tavataan myös raitistunut raikulipoika Ile Vainio.
Lähde: Finnpanel TV-mittaritutkimus, 4+ vuotiaat suomalaiset, tavoittavuus = väh. 3 min. yhtäjaksoista katselua.
Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin MTV3-kanavalla tiistaisin klo 20.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää