Mielensäpahoittajan blogi: Seniorin ääni

Mielensäpahoittajan blogitekstejä julkaistaan samassa rytmissä sarjan kanssa. Ensimmäinen blogiteksti eli "bolgi" avaa yleisölle, miksi mielensäpahoittaja on ryhtynyt kirjoittamaan blogia.

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun paikallislehti lakkautettiin. Olin kirjoittanut sinne kolmesataa ja viisitoista yleisönosastokirjoitusta, jotka pitivät verisuoneni ja sydämeni kunnossa. Kun ei ole tarvinnut pitää asioita sisuksissa, veri on päässyt virtaamaan ja aivojen välittäjäaineet myös. 

Kaikki tiesivät kuka oli minun nimimerkkini takana, mutta koskaan siitä ei kenenkään kanssa puhuttu. Oikeista asioista vaikeneminen on taito, joka hallitaan tänä päivänä yhtä huonosti kuin halonhakkuu taikka katiskalla kalastaminen.

Kerroin tästä pojantyttärelleni, jonka kanssa vaihdan päivittäin sähköviestin hipaisutelevision kautta. Likan mielestä Suomen bolgi-maailmasta puuttui senioreiden äänet.

Hän lupasi hoitaa kaikki käytännön asiat kuntoon ennen kuin olin antanut lupaani. Minun pitäisi vain tehdä päivitys hipaisutelevision muistiinpanoihin taikka sähköviestikenttään ja hän laittaisi sen eteenpäin. Lisäksi likan mielestä tarvittiin houkutteleva titteli.

Ihmettelin että miksei sanota otsikko? Miksei enää osata käyttää sanoja tarkasti, ennen kaikki oli paremmin. Likan mielestä otsikko oli siinä.

Kyllä minä tällaisesta bolgitouhusta niin mieleni pahoitan.

Ennen kaikki oli paremmin."

Kirjoittaja on iäkäs mies, jonka mielestä ennen kaikki oli paremmin. Ajatuksiaan hän tahtoo jakaa, jotta saa ne ulos mielestään ja verenpaineen pysymään alhaalla.

Mielensäpahoittaja – Ennen kaikki oli paremmin MTV3-kanavalla tiistaisin 8.1. klo 20 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat