Miehen epäillään kaupanneen törkeitä määriä dopingia ympäri Suomen – salakuljettaja kadoksissa

KRP:n tutkinta epäillystä törkeästä dopingrikoksesta valmistui 0:14

Keskusrikospoliisi on selvittänyt törkeää dopingrikosta, jossa Latviasta epäillään salakuljetetun suuria määriä dopingaineita Suomeen.

Kyseessä ovat pääasiassa testosteroni ja anaboliset steroidit.

Poliisi uskoo, että aineita salakuljetettiin syksyllä 2017 yhteensä yli 800 käyttöjakson verran, joista poliisi on saanut takavarikoituna 500 käyttöjaksoa.

Salakuljettajaksi epäillään latvialaista

Poliisi uskoo, että aineet toi maahan 47-vuotias latvialaismies, joka järjesteli pahvilaatikoihin pakatut aineet Latviasta kuriiriyrityksellä kaakkoissuomalaiseen hotelliin. Tämän jälkeen miehen uskotaan matkustaneen Suomeen, hakeneen aineet ja välittäneen ne eteenpäin noin 50-vuotiaalle vantaalaismiehelle, joka olisi välittänyt aineet eteenpäin.

Vantaalaismiehen kotoa takavarikoitiin dopingaineiden lisäksi yli 10 000 euroa käteistä. Rahojen epäillään olevan peräisin satojen dopingkäyttöjaksojen myynnistä. Miehen omaisuutta on määrätty takavarikkoon useilla kymmenillä tuhansilla euroilla.

Poliisi takavarikoi dopingaineita myös 21-vuotiaalta vantaalaismieheltä.

Poliisi ei ole tavoittanut salakuljetuksesta epäiltyä latvialaismiestä. Vantaalaismiehiä koskevat esitutkintapöytäkirjat on toimitettu syyttäjälle, joka päättää mahdollisesta syytteen nostosta.

Lue myös:

    Uusimmat