Miehelle vankeutta kahdesta raiskauksesta – uhreina sammuneet ystävättäret

Kovemmilla rangaistuksilla raiskauksia torjumaan? 15:58
Torjuttaisiinko raiskauksia kovemmilla rangaistuksilla? Aiheesta keskusteltiin Huomenta Suomessa helmikuussa 2019.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 33-vuotiaan Djibril Jamancan 2 v 7 kk ehdottomaan vankeuteen kahdesta raiskauksesta. Uhreina olivat sammuneet naiset.

Rikokset tapahtuivat maaliskuussa 2018 Helsingissä. Tuomittu seurusteli tuohon aikaan naisen kanssa, josta oikeus käyttää tunnistetta B. Uhrien nimet on seksuaalirikostuomiosta tavan mukaan salattu.

Naiset A ja B olivat hyviä ystäviä ja asuivatkin tekoaikaan yhdessä.

Maaliskuisena iltana Jamanca, B ja A olivat menneet baariin puolen yön aikaan. Viiniä ja drinkkejä oli nautittu jo ennen sitä. Kotiin oli palattu 4.30 aikaan.

Kaikki olivat hyvin päihtyneitä ja naiset menivät nukkumaan omiin huoneisiinsa. Jamanca meni naisystävänsä B:n huoneeseen.

Nainen heräsi yhdyntään

A kertoi heränneensä siihen, että mies oli yhdynnässä takaa päin. Nainen oli todennut, että ”mitä helvettiä”, mutta mies oli painanut hänet takaisin ja jatkanut yhdyntää. Nainen kertoi oikeudessa olleensa niin humalassa, ettei osannut tehdä mitään.

Nainen kertoi vielä heränneensä uudestaan toiseen yhdyntään.

Tilanne ei kestänyt kauaa. A kuvasi miestä aggressiivisen oloiseksi. A oli tapahtuman jälkeen yrittänyt soittaa B:lle, mutta tämä ei vastannut. Hän lähetti myös tekstiviestejä.

Aamulla naiset keskustelivat ja soittivat poliisille. Myös B oli herännyt yöllä siihen, että häntä raiskattiin.

Molemmat olivat järkyttyneitä ja saivat psyykkisiä oireita.

Syytetty kiisti

Jamanca kiisti raiskaussyytteet. Hänen mukaansa seksi molempien naisten kanssa oli ollut vapaaehtoista. Mies arveli oikeudessa, että naiset olivat keksineet raiskaussyytteet, koska halusivat säilyttää ystävyytensä.

Miehen kertomukset tapahtumista olivat kuitenkin hieman erilaiset poliisikuulusteluissa ja oikeussalissa. Ristiriitaisuuksia oli – mies esimerkiksi esitutkinnassa oli kiistänyt seksin A:n kanssa.

Oikeus totesi miehen syylliseksi. Syytettä tukivat uhrien kertomukset, hätäkeskussoitto, öiset tekstiviesti, psyykkiset oireilut ja se, että uhrit olivat kertoneet tapahtumista tuoreeltaan jutussa kuullulle todistajalle.

Oikeus piti epäuskottavana sitä, että naiset olisivat sopineet tekaistuista syytteistä ja sen jälkeen kyenneet tahoillaan teeskentelemään pitkäaikaista oireilua.

Oikeus langetti kahdesta raiskauksesta 2 v 7 kk vankeusrangaistuksen. Koska mitta oli yli kaksi vuotta, niin tuomio oli ehdoton. Jamanca määrättiin vangittavaksi.

Mies määrättiin maksamaan korvauksia. A:n korvaukset kärsimyksestä, kivusta ja särystä sekä henkisestä vammasta olivat yhteensä 11200 euroa ja B:n 9500 euroa. Jamanca on lisäksi maksettava B:n terapiakuluja 2450 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat