Michiganin korkein oikeus hylkäsi kanteen: Päätti pitää Trumpin vaalikelpoisena esivaaleissa

Michiganin korkein oikeus on päättänyt olla hyväksymättä kannetta poistaa Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump ehdokaslistalta presidentinvaalien esivaaleissa, kertoo uutistoimisto CNN.

Coloradon osavaltion korkein oikeus päätti aiemmin joulukuussa, että Donald Trump ei ole vaalikelpoinen ensi vuoden alkupuolella pidettävissä esivaaleissa. Michiganissa päädyttiin nyt eri ratkaisuun.

Coloradossa oikeus pohjasi päätöksensä perustuslain 14. lisäyksen pykälällä, jonka mukaan perustuslain vastaiseen kapinaan osallisia ei voida valita julkisiin virkoihin Yhdysvalloissa, mikäli he ovat aiemmin antaneet virkaan astuessaan lupauksen perustuslain puolustamisesta.

Edustajainhuoneen demokraattijohtoinen komitea on katsonut Trumpin olleen vastuussa väkivaltaisuuksista Yhdysvaltain kongressitalon valtauksessa tammikuussa vuonna 2021.

Michiganin korkein oikeus puolestaan hylkäsi vetoomuksen vaalikelpoisuuden poistamisesta jo varhaisessa vaiheessa.

Michiganilainen, kannetta käsitellyt tuomari sanoi, että osavaltion laki ei anna vaalivirkailijoille mahdollisuutta valvoa presidenttiehdokkaiden kelpoisuutta. 

Kanteen Michiganissa nosti edunvalvontajärjestö Free Speech For People äänestäjäryhmän puolesta. Sama järjestö nosti uuden kanteen hiljattain Oregonissa.

Trumpin ehdokkuutta perustuslain lisäyksen avulla estämään pyrkiviä oikeuskäsittelyitä on vireillä myös muissa osavaltioissa.

Lue myös:

    Uusimmat