Metsäyhtiöille sakkoja kilpailurajoistuslain rikkomisesta

Kilpailuneuvosto on määrännyt kolmelle suurelle metsäyhtiölle sakot kilpailunrajoituslain säännösten rikkomisesta.

Stora-Enso, UPM-Kymmene ja Metsäliitto joutuvat kukin maksamaan 10 miljoonaa markkaa. Kilpailuvirasto teki tammikuussa 1998 tarkastuksia metsäyhtiöiden aluetoimistoissa eri puolilla Suomea ja löysi mielestään viitteitä lainvastaisesta yhteistyöstä Mikkelin seudulla järjestetyissä seurantakokouksissa. Asian käsittely siirtyi maaliskuussa kilpailuneuvostoon, jossa kilpailuvirasto vaati kultakin yhtiöltä 20 miljoonan markan seuraamusmaksua.

Kilpailuneuvoston mukaan metsäyhtiöiden tarkoituksena seurantakokouksissa oli puunsaannin edistäminen. Stora-Enso ilmoitti heti tänään, että se harkitsee valituksen tekemistä.

Yhteistyö puukaupassa unohdettava

Neuvosto tyrmäsi myös MTK:n hakemuksen metsänomistajien yhteistyöstä puukaupassa. Ratkaisu merkitsee lopullista kuoliniskua keskitetyille puukauppaneuvotteluille. MTK on kautta aikojen toivonut, että entisajan puukauppaneuvotteluja voitaisiin jatkaa. Tämä on kuitenkin ristiriidassa nykyisten kilpailusäännösten kanssa ja niinpä kilpailuvirasto aikanaan tyrmäsi MTK:n anomuksen poikkeusluvasta, joka mahdollistaisi metsänomistajien yhteistyön puukaupassa. Asia vietiin kilpailuneuvostoon, joka tänään antoi asiasta päätöksen, joka on kilpailuviraston kaltainen.

Kilpailuneuvoston mukaan MTK:n ajama neuvottelujärjestelmä ei edistä puumarkkinoiden tehokasta toimintaa. Päinvastoin joinakin vuosina neuvottelujen pitkittyminen on hidastanut puukauppojen käynnistymistä ja aiheuttanut suman loppusyksyyn. -Neuvottelujärjestelmä on ollut omiaan vääristämään puulajien ja eri alueiden välisiä hintasuhteita, päätöksessä perustellaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat