Metsästäjä loukkaantui karhun hyökkäyksestä

Hyökännyt karhu oli metsästäjien haavoittama alle satakiloinen nuori uros.

Haavoittunut karhu hyökkäsi metsästäjän kimppuun aamulla Kiteellä Pohjois-Karjalassa. Mies sai naarmuja eri puolille kehoa, mutta ei loukkaantunut vakavasti.

Tapaus sattui Kontiolan kylässä, kun kolmen miehen metsästysseurue oli jäljittämässä haavoittamaansa nuorta karhua koiran avulla. Karhu ilmestyi yllättäen pusikosta ja kävi yhden metsästäjän päälle.

Mies ehti ampua hyökkääjää, mutta joutui silti sen otteeseen. Muut metsästäjät tulivat apuun ja lopettivat nuoren alle satakiloisen uroksen.

- Hyökkäyksen kohteeksi joutunut metsästäjä ehti ampua kuolettavan laukauksen, mutta karhu tuli silti päälle. Karhu ei hetkessä pysähdy. Onneksi kävi niin, että mies jäi pystyyn ja karhu meni nurin, kertoo Kesälahden riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Veikko Ihanus.

Ihanuksen mukaan miehet toimivat tilanteessa sääntöjen mukaisesti.

- Kun karhua ammutaan lähtee jäljitykseen vähintään kolmen miehen porukka. Yksi seuraa jälkeä ja muut varmistavat selustaa ja sivuja. Tiheässä maastossa tällaisia hyökkäyksiä silloin tällöin sattuu, Ihanus sanoo.

Kyseessä on kokenut karhunmetsästäjä.

- Metsästäjä pyrkii lopettamaan saaliinsa mahdollisimman nopeasti. Silloin metsästäjä joutuu menemään tilanteeseen.

Metsästäjä sai naarmuja eri puolille kehoa. Asekin naarmuuntui rytäkässä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat