Metsäpalovaroitukset kattavat ensi viikolla koko Suomen – tänäänkin syttynyt lukuisia metsäpaloja

Pelastuslaitokset ovat kertoneet metsäpaloista tänäänkin muun muassa Espoossa ja Raumalla sekä  Pohjanmaalla Toholammella ja Korsnäsissä.

Metsäpalovaroitukset laajenevat ensi viikon alussa. Juhannusviikon keskiviikkona varoitukset ovat voimassa koko Suomessa metsäpalojen vaaran ollessa suuri.

Ilmatieteen laitos kertoo, ettei juhannusviikonlopun metsäpalovaroitusten laatua tiedetä vielä tarkasti.

– Seuraamme tilannetta tarkasti. Kysymysmerkkinä ja muuttujana on se, että keskiviikon aikana maassamme myös sadekuurojen todennäköisyys on suuri. Tämänhetkisten ennusteiden perusteella erityisesti keskiviikon ja mahdollisesti torstain aikana sadekuurot leviäisivät lännestä aina pohjoiseen saakka, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ville Siiskonen kertoo.

Sade ei välttämättä muuta varoituksia

ITL:n metsäpaloindeksi- ja ennustemallit eivät vielä ylety juhannusviikonlopulle saakka. Ilmatieteen laitos kertoo, että vain jonkinlaiset sateet eivät itsessään poista mahdollisuutta metsäpalovaroitusten pahenemiselle. Rankkakaan sade ei riitä, jos se jää vain pienelle alueelle.

– Vielä ei ole täysin varmaa, kuinka paljon sataa ja kuinka laaja-alainen sadealue on. Vaikka jossain tulisi vahvojakin sadekuuroja, niin jos ne jäävät paikallisiksi, ei metsäpalojen vaara poistu niiden myötä. Runsaammalla sademäärällä on jo vaikutus maastoon, meteorologi Siiskonen avaa tilannetta.

Varoitukset voivat viedä kokot

Metsäpalovaroitukset saattavat siis käydä koko maassa juhannuskokkojen kohtaloksi, sillä varoituksen voimassa ollessa avotulen teko ei ole luvallista. Kokko katsotaan avotuleksi. Varsinkin tuulisella säällä laiton avotulen teko aiheuttaa hengenvaaraa.

Lapissa poikkeuksellinen tulvakevät on päättymässä, mutta vesimassoista huolimatta tulvat eivät välttämättä auta metsäpalojen riskeihin.

– Kun luvassa on pitkän aikaa kuivaa ja lämmintä säätä suurella maastoalueella, ei tulvalla ole välttämättä merkitystä joka puolelle aluetta, Siiskonen toteaa.

Lämmin keli jatkuu Suomessa myös juhannusviikon alussa.

Lue myös:

    Uusimmat