Metsä Group valitsi Kemin jättitehtaan vanhan uusimisen sijaan – suunnitteilla investointeja myös Raumalle ja Ruotsiin

Metsä Group aloittaa biotuotetehtaan hankesuunnittelun Kemissä. Tehtaan on määrä tuottaa 1,5 miljoonaa tonnia havu- ja lehtipuusellua sekä muita biotuotteita. Tehdas maksaisi 1,5 miljardia euroa. Toisena vaihtoehtona oli vanhan tehtaan uusiminen.

Toteutuessaan uusi tehdas olisi pohjoisen pallonpuoliskon suurin puuta jalostava laitos. Tällä hetkellä suurin on Metsä Groupin Äänekosken tehdas, jonka kapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia sellua.

Nyt alkavan hankesuunnittelun tarkoituksena on luoda edellytykset uuden tehtaan rakentamiseksi Kemiin. Päättyneen esiselvityksen olennaisin tarkoitus oli arvioida puuraaka-aineen riittävyyttä.

Uuden biotuotetehtaan vuotuinen kuitupuun käyttö olisi noin 7,6 miljoonaa kuutiometriä eli noin 4,5 miljoonaa kuutiota enemmän kuin nykyinen tehdas käyttää. Puu on tarkoitus hankkia pääosin Pohjois-Suomesta ja Pohjois-Karjalasta, mutta myös tuonti Ruotsista tai Venäjältä voi tulla kyseeseen. Metsä Groupissa toivotaan valtiovallalta parannuksia Kemin seudun liikenneinfrastruktuuriin puunkuljetusten pullonkaulojen poistamiseksi.

Kemin biotuotetehdas työllistäisi suoraan noin 250 henkilöä ja koko suorassa arvoketjussa noin 2 500 henkilöä, mikä tarkoittaisi noin 1 500 henkilön lisäystä nykytilanteeseen, Metsä Group arvioi.

Tehtaan sellutuotanto myytäisiin pääasiassa Eurooppaan ja Aasiaan.

Sähköenergian osalta laitos olisi 250-prosenttisesti omavarainen eli sähköä syntyisi runsaasti ulos myytäväksi.

Varsinainen investointipäätös voitaisiin pääjohtaja Ilkka Hämälän mukaan tehdä ensi vuoden kesällä.

–  Silloin katsotaan, onko edellytyksiä tehdä päätös silloin tai vähän myöhemmin, tai onko ollenkaan, Hämälä sanoi tiedotustilaisuudessa.

Tavoitteena investoida myös Raumalle ja Ruotsiin

Metsä Group kertoo myös suunnittelevansa mäntysahan rakentamista Raumalle. Investoinnin arvo olisi noin 200 miljoonaa euroa. Sahan arvioitu tuotanto olisi noin 750  000 kuutiometriä vuodessa, ja sen on tarkoitus olla modernein ja tehokkain laitos alallaan koko maailmassa.

Investointipäätös Raumalle voitaisiin Hämälän mukaan tehdä ensi vuoden alkupuoliskolla eli jo vähän ennen Kemin investointipäätöstä.

Metsä Groupin laskujen mukaan Kemin ja Rauman investoinnit kasvattaisivat toteutuessaan Suomen vientiä vuositasolla noin 0,7 miljardilla eurolla. Puun käyttö lisääntyisi Suomessa yhteensä noin kuudella miljoonalla kuutiolla.

Yhteensä Kemin ja Rauman investoinnit toisivat noin 2  000 uutta työpaikkaa lähinnä puunhankintaan ja logistiikkaan. Uusiutuvan energian osuus Suomen sähköntuotannosta lisääntyisi laitosten myötä noin kahdella prosenttiyksiköllä.

Lisäksi Metsä Group aloittaa hankesuunnittelun Husumissa Ruotsissa sijaitsevan sellutehtaan uusimiseksi. Tarkoitus on rakentaa uudet soodakattila ja turbiini korvaamaan vanhat. Investoinnin arvo olisi noin 300 miljoonaa euroa.

Yhteensä kolmen hankkeen investointikustannukset nousisivat noin kahteen miljardiin euroon vuosina 2019–23.

Hämälän mukaan näköpiirissä oleva talouden laskusuhdanne ei näillä näkymin muodosta estettä investoinneille.

–  Näitä meidän suunnitelmia ja investointeja pitää tehdä kymmenien vuosien jänteellä. Me emme voi tehdä niitä vuoden tai kahden tarkkuudella, sen perusteella että milloin suhdanne on missäkin vaiheessa, Hämälä sanoi.

Vertailukelpoinen liiketulos laski tuntuvasti

Metsä Group kertoi perjantaina myös ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksestaan. Tammi-maaliskuun vertailukelpoinen liiketulos laski 180 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 208 miljoonasta eurosta.

Vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi rahtusen 1 438 miljoonaan euroon.

Pääjohtaja Hämälä piti ensimmäisen vuosineljänneksen tulosta laskusta huolimatta kuitenkin hyvänä. Hänen mukaansa Metsä Groupin tuloksentekokykyä heikensi edellisvuoteen verrattuna lähinnä sellun hinnan lasku viime vuoden lopulla.

–  Kun katsotaan pitemmän aikavälin trendiä niin kyllä me ihan hyvällä tasolla ensimmäisellä vuosineljänneksellä oltiin, Hämälä sanoi tiedotustilaisuudessa.

Hämälän mukaan huhti-kesäkuun vertailukelpoinen liiketulos laskee entisestään huhti-kesäkuussa sellun hinnan laskun ja huoltoseisokkien vuoksi, mutta se pysyy kuitenkin tyydyttävällä tasolla.  

Lue myös:

    Uusimmat