Meteorologi: Syksyinen sää saapuu kertaheitolla ensi viikolla

Sääennusteissa on näkyvissä käänne selvästi viileämpään ja sateisempaan suuntaan.

Pitkä korkeapaine on nyt väistymässä Suomen yltä. Sää on loppuviikolla alkuviikkoa viileämpää ja epävakaisempaa. Sateita tulee ajoittain, mutta aurinkoisina hetkinä lämpötila kipuaa vielä 20 asteen vaiheille maan etelä- ja keskiosassa.

Ensi viikon alussa Suomeen saapuu matalapaine, joka tuo sateita näillä näkymin maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona. Lämpötilat ovat alkuviikolla etelässä poutaisina hetkinä vielä lähes 20 asteessa, sateessa on viileämpää. Pohjoisessa on 10-15 astetta.

– Tämän hetken ennusteen mukaan tämä ensi viikon matalapaine pyöräyttää jälkipuolellaan pohjoisesta kylmää ilmaa Suomeen niin, että syksyinen sää saapuu kertaheitolla. Lämpötilat ovat ensi viikon loppupuolella etelässä 10-15 asteessa ja Lapissa 5-10 asteessa. Sää on lisäksi epävakaista, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Syyskuun alun keskimääräiset päivän ylimmät lämpötilat ovat 12-17 asteessa, joten ensi viikon lopussa sää voi olla keskimääräistä viileämpää.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.







Uusimmat