Meteorologi: Sään manipulointi arveluttavaa

Lehtitietojen mukaan Kiina aikoo lisätä sadetta keinotekoisesti muun muassa kuivuuden torjumiseksi. Sääasiantuntijat pitävät sään manipulointia arveluttavana ja arvaamattomana.

China Daily -lehden mukaan Kiina aikoo lisätä keinotekoisesti sateen määrää lähivuosina. Lehden mukaan maassa on tehty jo pitkään ja suuria määriä sateita kuivuuden ja metsäpalojen takia. Tulvia ja rajuja raekuuroja on yritetty torjua ennenaikaistamalla sateita.

Forecan päämeteorologi Petri Takala ei innostu sään manipuloinnista.

– Sään muuttaminen on arveluttavaa. Jos ihminen puuttuu laajasti ja jatkuvasti luonnon toimintaan, sillä on vaikutuksensa jossain toisessa paikassa. Missä ja millaisia, sitä ei voi tietää. Ihmisen luontoon puuttumiskokeilut ovat usein johtaneet johonkin odottamattomaan, toteaa Petri Takala.

Takala viittaa muun muassa Araljärven kohtaloon. Järvi alkoi kuivua 1960-luvulla, kun Neuvostoliitto ohjasi järveen laskeneet joet riisi- ja puuvillapeltojen kasteluun. Alueen ilmasto on muuttunut mantereiseksi ja kesälämpötilat nousseet.

Voisiko meteorologi hyväksyä sään muuttamisen jossain oloissa?

– Meteorologisesti ajatellen en. Ihmisenä ajatellen ehkä pienimuotoisesti ja paikallisesti silloin, jos ihmiset olisivat vaarassa.

Sadetta pilviä kylvämällä

Sateiden määrän lisääminen perustuu siihen, että pilvet saadaan satamaan normaalia nopeammin. Pilviin kylvetään esimerkiksi hopeajodidia tai hiilihappojäätä lentokoneiden avulla. Sateita on pakotettu maahan etukäteen muun muassa Pekingin olympialaisissa.

MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela toteaa, että sadetta ei kuitenkaan tehdä tyhjästä.

– Jos jossain sataa, se on muualta pois. Sateen manipulointi voi siis aiheuttaa jossain muualla kuivuutta. Vaikutuksia ei voi tietää etukäteen, sanoo Aleksi Jokela.

Takala ja Jokela muistuttavat, että ihminen on jo toimillaan aiheuttanut meneillään olevan ilmastonmuutoksen eikä lisää muutoksia tarvittaisi.

– Ihminen ei tule kuitenkaan koskaan hallitsemaan säätä. Pitää vaan nöyrästi mennä sillä, mitä on. Ilmakehä on niin monimutkainen järjestelmä, että sääennusteenkin tekeminen on joskus hankalaa, toteaa Petri Takala.

Lue myös:

    Uusimmat