Mestari kärysi – Mika Poutala, maistuisiko nousu MM-mitaleille?

Pikaluistelija Pavel Kulizhnikovin dopingkäry voi vaikuttaa Mika Poutalan sijoituksiin tämän vuoden arvokisoissa ja maailmancupissa.

Poutala sijoittui matkakohtaisissa MM-kisoissa helmikuussa 500 metrillä neljänneksi, kun Kulizhnikov ja Ruslan Murashov ottivat Venäjälle kaksoisvoiton ennen Kanadan Alex Boisvert-Lacroix'ta. Poutala jäi kanadalaisesta vaivaiset kuusi tuhannesosasekuntia.

Poutala sai tiedon urallaan viisi MM-kultaa voittaneen Kulizhnikovin kärystä Heerenveeniin, jossa hän valmistautuu maailmancupin finaaleihin. Venäläinen jäi kiinni samasta meldonium-lääkeaineesta kuin tennistähti Maria Sharapova.

- Ensimmäinen ajatus oli pettymys. Siihen, että tällaista tapahtuu ja vielä tälle kaverille. Hän on jo kerran ollut kilpailukiellossa, ajattelin ettei ole mahdollista, että toisenkin kerran vielä, Poutala kertoi puhelimitse viitaten Kulizhnikovin käryyn juniorina neljä vuotta sitten. 

- Mitalille nousua en ole hirveästi miettinyt. Odotetaan nyt, että kaikki selviää ja virallinen tieto tulee. Mutta jos näin tosiaan käy, kyllä se on juhlan paikka.

Poutala ei ole pitänyt dopingia suurena ongelmana pikaluistelussa.

- Ehkä olen ollut vähän sinisilmäinen ja naiivi sen suhteen. Valitettavasti näyttää siltä, että se kuuluu lajiin kuin lajiin.

Lue myös:

    Uusimmat