C Moren yleisurheiluselostaja Antero Mertaranta on vaikuttunut siitä, kuinka kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä on kaivanut huippukuntonsa esiin kauden tärkeimmällä hetkellä tapahtumarikkaan vuoden jälkeen.
Pääkuvan video: Kristiina Mäkelä kommentoi loistavasti sujunutta karsintaa ja stadionin helleolosuhteita.
Reilu vuosi sitten polvileikkauksessa käynyt Mäkelä päätti yhteistyön valmentajansa Suren Ghazaryanin kanssa tammikuussa. Uusi luotsi Tuomas Sallinen tuli mukaan maaliskuussa. Alkukesästä Mäkelä kritisoi Suomen Urheiluliittoa siitä, ettei se anna parasta mahdollista tukea ja tietoa huippu-urheilijoille.
Pyöritystä on riittänyt, mutta tänään Mäkelä eteni Berliinissä EM-finaaliin loistavalla karsintatuloksella 14,24.
– On loistavaa, että Mäkelä on selviytynyt vaikeuksistaan näin hyvin, Mertaranta kommentoi.
