Mercedes-pomolta yllättävä paljastus: mestaritalli koki jo takapakkia

Mercedeksen tallipäällikön Toto Wolffin mukaan Mercedes koki jo takapakkia ensi kauden auton kehityksessä.

Ylälaidan videolla Wolffin haastattelu Abu Dhabin kisan alta, jossa Wolff kävi läpi mennyttä kautta.

Wolff paljasti asian Hewlett-Packardin (HP) sponsorointilaisuudessa.

Wolffin mukaan Mercedes on entisestään nostanut odotuksia ja tavoitteita korkeammalle, kun saksalaistalli on kuullut viestejä muiden tallien kehityksestä.

– Parhaillaan menossa on aivan valtava kehityskilpailu. Pidon löytäminen ja moottorin kehittäminen on vain niin tärkeässä asemassa, Wolff mietti RaceFansin mukaan.

Wolff teki myös yllätyspaljastuksen.

– Koimme pienen takapakin moottoripuolella, kun uskoimme, että meidän uusi konsepti tuottaisi hieman enemmän. Sillä puolella työskentelevät kaverit ovat kuitenkin hyvin kunnianhimoisia, kuten me kaikki olemme, joten olen optimistinen, Wolff sanoi rauhallisena.

Wolffin rauhallisuus kumpuaa siitä, että tallilla on vielä hyvin aikaa auton kehittämisessä.

Uusi F1-kausi alkaa 17. maaliskuuta Australiassa.

– Vasta siellä, ensimmäisessä aika-ajosessiossa, kaikki tallit löivät korttinsa pöytään, Wolff muistutti.

Mercedes on voittanut viisi edellistä maailmanmestaruutta valmistajien puolella.

Lue myös:

    Uusimmat