Merkelin puolueelle takaiskuja Saksan osavaltiovaaleissa

Eniten CDU:n äänimäärä tippui Hessenin osavaltiosssa. Osavaltiovaalit olivat tärkeä testi Merkelin puolueelle ennen ensi vuoden liittopäivävaaleja.

Saksan eiliset osavaltiovaalit olivat paha pettymys liittokansleri Angela Merkelin kristillisdemokraattiselle CDU-puolueelle. CDU kärsi selvän tappion Hessenin osavaltiovaaleissa. Takapakkia puolueelle tuli myös Ala-Saksissa.

CDU:n äänisaalis on kyselyjen mukaan pudonnut Hessenissä yli 10 prosenttiyksikköä verrattuna neljän vuoden takaisiin vaaleihin. Suosiotaan Hessenissä lisäsi odotetusti sosiaalidemokraattinen puolue SPD, joka voitti alustavien tulosten mukaan Merkelin kristillisdemokraatit täpärästi 36,9 prosentin äänisaaliillaan. CDU:n kannatus jäi 36,6 prosenttiin.

Ala-Saksissa CDU voi edelleenkin jatkaa osavaltion johdossa 43 prosentin kannatuksen turvin, vaikka äänisaalis jäisikin viitisen prosenttiyksikköä heikommaksi kuin vuonna 2003. SPD on saamassa 30-31 prosenttia äänistä.

Tärkeä testi ennen ensi vuoden vaaleja

Erityisesti Hessenin osavaltiovaalit olivat tärkeä testi Merkelin puolueelle ennen ensi vuonna pidettäviä liittopäivävaaleja. Osasyynä tappioon arvioitiin olleen CDU:ta edustavan Hessenin pääministerin Roland Kochin kampanjointi, joka keskittyi monien mielestä liialti maahanmuuttajakysymyksiin.

Koch vaati tiukkoja toimia maahanmuuttajataustaisia nuorisorikollisia vastaan, mikä sai hänen vastustajansa ja maahanmuuttajajärjestöt syyttämään tätä rasismista. Merkel puolusti kiistassa voimakkaasti Kochia.

Hessenin vaalitulos on ongelmallinen myös Saksaa johtavan CDU:n ja SPD:n "suurena koalitiona" tunnetun hallituksen kannalta. CDU ja SPD ovat yhteistyöstään huolimatta hyvin erimielisiä lukuisista kysymyksistä verotuksesta Saksan ulkopolitiikkaan.

Puolueiden välistä voimatasapainoa heilauttanut SPD:n voitto Hessenissä voikin politiikan tuntijoiden mukaan tietää hallituskoalitiolle vaikeita aikoja.

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat