Merkel valmis helpottamaan rikoksia tehneiden pakolaisten karkottamista

Rikoksia tehneet pakolaiset saattavat saada Saksasta lähtöpassit vastaisuudessa aiempaa helpommin.

Liittokansleri Angela Merkel sanoo tukevansa tämänkaltaisia lakimuutoksia.  

Merkel tähdentää, että rikoksista on koiduttava seuraamuksia. Tämä merkitsee sitä, että oleskeluluvan voisi menettää myös ehdolliseen rangaistukseen johtaneesta rikoksesta.  

Nykyisin Saksan lainsäädäntö lähtee siitä, että rikoksia tehnyt voidaan karkottaa, jos tuomio on vähintään kolme vuotta vankeutta eikä karkotettavan turvallisuus vaarannu.  

Saksassa keskustelu pakolaispolitiikasta on saanut uuden käänteen Kölnin uudenvuoden tapahtumien jälkeen. Kaupungin rautatieaseman edustalla oli tuolloin lukuisia seksuaalisen häirinnän tapauksia sekä varkauksia. Rikoksista epäiltyinä on 31 ihmistä, joista 18 on turvapaikanhakijoita. 

Maahanmuuttoa ja islamia vastustava Pegida-liike aikoo järjestää iltapäivällä Kölnissä mielenosoituksen. Se on määrä pitää rautatieaseman edustalla. Kölnin poliisi odottaa paikalle noin tuhatta äärioikeiston mielenosoittajaa. Myös vastamielenosoitusta odotetaan. 

Kölnissä on pidetty tänään jo yksi mielenosoitus. Paikalla tuomiokirkon luona oli noin 500 henkeä, enimmäkseen naisia. Protestoijat vaativat naisten ja lasten suojelua sekä loppua naisiin kohdistuvalle väkivallalle.   

Lue myös:

    Uusimmat