Merkel sai omiensa täyden tuen hallitusneuvotteluihin

Torstaina alkavissa hallitusneuvotteluissa etsitään ulospääsyä poliittisesta umpikujasta, johon Saksa ajautui, kun mikään puolue ei saanut enemmistöä sunnuntain liittopäivävaaleissa.

Saksan kristillisdemokraattien johtaja Angela Merkel sai tänään omalta puolueeltaan täyden tuen vaikeiksi ennakoituihin hallitusneuvotteluihin. Tunnustelut käynnistyvät virallisesti torstaina.

Merkel valittiin illalla äänestyksessä selvin äänin uudelleen CDU- ja CSU-puolueiden muodostaman kristillisdemokraattisen parlamenttiryhmän johtajaksi.

Kristillisdemokraattien johtaja sai omiltaan vahvemman tuen kuin kertaakaan viime vuosien äänestyksissä, sillä yli 98 prosenttia kristillisten 225 liittopäiväedustajasta äänesti sen puolesta, että Merkel jatkaa parlamenttiryhmän johdossa.

Merkelin lähtökohdat hallitustunnusteluihin ja hänen mahdollisuutensa nousta uudeksi liittokansleriksi vahvistuivat nyt selvästi. Merkelin kannatus oli vaalien jälkeen laskenut johtuen kristillisdemokraattien odotettua huonommasta vaalituloksesta ja syytöksistä, joiden mukaan vaalikampanja takelteli pahasti.

Myös sosiaalidemokraatit äänestivät tänään jatkokauden Franz Münteferingille.

Hallitusrutistus alkaa torstaina

Torstaina alkavissa hallitusneuvotteluissa etsitään ulospääsyä poliittisesta umpikujasta, johon Saksa ajautui, kun mikään puolue ei saanut enemmistöä sunnuntain liittopäivävaaleissa.

Gerhard Schröderin sosiaalidemokraattinen SPD-puolue sai äänistä 34,3 prosenttia ja kristillisdemokraatit CDU ja sen sisarpuolue CSU saivat äänistä 35,2 prosenttia.

Sekä Merkel että sosiaalidemokraattinen liittokansleri Schröder ilmoittivat heti eilen, että heillä on vaalien pohjalta oikeus johtaa maata, vaikka kristillisdemokraatit saavuttivatkin vaaleissa niukan voiton.

Schröder teki myös välittömästi selväksi, etteivät sosiaalidemokraatit aio lähteä yhteiseen hallitukseen Merkelin johdolla.

Molemmat suuret puolueet aikovat neuvotella pienempien puolueiden, liberaalidemokraattien ja vihreiden kanssa hallituskumppanuudesta.

Monet tarkkailijat uskovat edelleen, että myös sosiaalidemokraattien ja kristillisdemokraattien muodostama ns. laaja koalitio on mahdollinen. Suuri kysymys kuitenkin on, olisiko se mahdollinen Schröderin vai Merkelin johtamana.

Angela Merkelin on määrä keskustella torstaina sosiaalidemokraattien puheenjohtajan Franz Münteferingin kanssa. Sopimus hallituskoalitiosta on saatava aikaan ennen 18. lokakuuta, jolloin uuden parlamentin on kokoonnuttava ja valittava liittokansleri. Jos sopuun ei päästä, on maassa järjestettävä uudet vaalit.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat