Meriliikennekeskukset estivät 15 aluksen karilleajon Suomen lähivesillä alkuvuonna – määrä poikkeuksellisen suuri

Tapauksia oli jo alkuvuonna enemmän kuin viime vuonna yhteensä.

Meriliikennekeskukset estivät alkuvuonna poikkeuksellisen paljon laivojen karilleajoja Suomen rannikkoalueella, kertoo liikenteenohjausyhtiö Fintraffic.

Fintrafficin meriliikenteenohjaus puuttui tammi–kesäkuussa yhteensä 15 aluksen kurssiin estääkseen niiden mahdollisen karilleajon. Lisäksi kahdelle merialukselle annettiin navigointiapua.

Fintrafficin mukaan määrä on alkuvuodelle ennätyksellisen suuri. Vertailun vuoksi koko viime vuonna Fintraffic raportoi vuosikertomuksessaan estäneensä yhdeksän aluksen karilleajon ja antaneensa kahdelle navigointiapua. Karilleajoja siis estettiin alkuvuonna enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä.

Meriliikenteenohjauksen operatiivinen johtaja Sari Talja arvioi tiedotteessa, ettei yhteistä selittävää tekijää tapausten suurelle määrälle ole.

– Karilleajon estot ovat jakautuneet ajallisesti koko puolivuotiskaudelle ja maantieteellisesti laajalle alueelle, Talja sanoo.

Meriliikenteenohjaus puuttui esimerkiksi sellaisten alusten liikennöintiin, jotka olivat poikenneet selvästi reitiltään tai ajamassa kohti matalikkoa. Taljan mukaan syynä ovat olleet navigointivirheet.

Lue myös:

    Uusimmat